Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Nimen vääntöä

Mulla on erikoinen nimi. Olen Tuisku-Maria, mutta Tuiskuksi on aina kutsuttu. Nykyään Tuisku ei ole enää niin harvinainen, mutta kyllä edelleen törmään ihmisiin, jotka ei ole sitä nimeä koskaan kuulleet tai tavanneet yhtään Tuiskua. Tuiskuhan voi myös olla sekä tytön että pojan nimi, mutta tyttöinä Tuiskuja on kuitenkin snadisti enemmän, vaikka melko fifti-fiftillä mennään. Tuisku on myös sukunimi, niin kuin kaikki varmasti tietää. Nerokkaat kaverit keksii tän mahtavan vitsin, että mun kannattais mennä Antti Tuiskun kanssa naimisiin, niin musta tulis Tuisku Tuisku! Hihii. Kaikki luulee olevansa ekoja, jotka keksii sen, mutta voin kertoa, että oon kuullut sen jo aika monta kertaa. Mut c´moon, miettikää ny oikeesti, mitä siitäkin tulis. Me kaks yhessä? Olis aikamoinen peto irti..

Mä itse oon aina tykännyt mun nimestä. Jos jostakin en oo tykännyt, niin mun sukunimeä oon aina vähän pitänyt outona. Joskus lapsena olisin halunnut olla joku ihan tavallinen Järvinen tai Virtanen, enkä mikään Jarva, mikä ei tarkoita mitään. Mut Tuisku etunimenä on mun mielestä kiva, enkä haluaisi vaihtaa sitä mihinkään tavalliseen massanimeen, joita tulee vastaan koko ajan. Jos joskus haluan tehdä esim. hakemuksessa tai muissa paperihommissa selkeesti selväksi vastaanottajalle sukupuolen, niin sitten käytän koko nimeä Tuisku-Maria. Ja välillä muutenkin oon siirtynyt käyttämään papereissa koko nimeä, koska se on musta kaunis.

Mun sisaruksilla on myös erikoiset, samaan ”sarjaan” kuuluvat nimet. Pyry-Petteri, Nuoska-Sakari ja Kuu-Katriina. Pyryhän on jo aika tavallinen nimi nykyään, Nuoska taisi olla ensimmäinen lajiaan ja Kuu seitsemäs Kuu Suomessa. Monet on kyselleet, mistä meidän nimet tulee. Satoiko silloin lunta, kun synnyttiin? Ne ei liity sääoloihin, vaan ne on vaan äidin mielestä olleet kauniita nimiä. Ja on meistä tullut nimien näköisiäkin.

Löysin tällasen vanhan lehtiartikkelin meidän nimistä Kodin Kuvalehdestä vuodelta 1995 (23.3.1995). Oikeen söpön kuvan kera. Samassa artikkelissa kerrotaan myös perheestä, jossa on kuusi poikaa ja ne on kaikki nimetty Aku-ankka –hahmojen mukaan: Aku, Roope, Taavi, Mikki, Mortti ja Vertti. Myös Käpy-nimistä naista haastatellaan lehdessä, ilmeisesti Suomen ensimmäinen Käpy.





Miten vanhemmat sitten valitsee nimen? Miksi jotkut antaa ihan supertavallisen nimen ja jotkut taas erikoisen? Yleensä erikoisilla nimillä on ainakin hyvät perustelut tai niitä on mietitty pitkään. Joskus nimi otetaan suvun vanhoilta sukupolvilta. Joskus se keksitään ihan itse. Tai sitten se voi olla jo pitkään muhinut mielessä ja odottanut vaan lasta syntyväksi.

Oma nimi on tärkeä osa ihmisen identiteettiä. Useimmiten nimet kuvaavat myös tosi hyvin ihmistä. Muokkaako nimi omistajastaan kaltaisensa vai mukautuuko omistaja nimeensä? Vai olisiko sittenkin niin, että ihminen on niin nimensä näköinen vain siksi, että me muut niin vahvasti yhdistämme toisen kasvot ja nimen, jolloin nimeen mielissämme liittyy aina tietynlaisia piirteitä?

Uusiin ihmisiin tutustuessa välillä tulee vastaan tilanne, jolloin ajattelee jälkeenpäin, ettei tyyppi näytä yhtään nimeltään. Tyypillisintä se on ehkä silloin, jos nimi on tyypillinen eri aikakaudelle kuin omistajansa. Jos tänä päivänä tapaat vauvan nimeltä Riitta tai Seppo, teinitytön nimeltään Hillevi tai vaarin nimeltä Santtu, se kummastuttaa. Toisaalta nimet kiertää kehää, ja nyt sellaiset nimet, joita on itse tottunut kuulemaan vain vanhoilla ihmisillä, ovat palaamassa takaisin muotiin. Juhani, Kalevi, Eino, Saima, Sohvi ja Hilda alkavat olla taas lasten nimiä.

Mun mielestä nimet on mielenkiintoisia ja esimerkiksi nyt sijaisuusuuksia tehdessä oon mielenkiinnolla kiinnittänyt huomiota erilaisiin erikoisempiin nimiin. Tämän päivän ala-astesukupolvella on ihan eri nimikavalkaadi kun mun ikäpolvella! Mieleen on painuneet muun muassa Aalto, Tristan, Seela, Dessi, Ruut, Hilda, Aamu, Lootus, Rollo, Weeti, Lenni, Leimu, Loimu, Tuulentyttö, Saimi, Saima, Elea, Kosti, Deea, Frea, Mico, Miko, Tyko, Hertta, Martta, Hermanni, Iivari, Ippi, Nikanor, Misu… Koko ajan törmää uusiin nimiin! Tai ei aina uusiin, eihän noistakaan kaikki ollut uusia, mutta ei myöskään tyypillisiä mun ikäpolvelle.

Nimet on kyllä ihana maailma! Niitä on loputtomasti. Ja ne mukautuu ajan kanssa sekä sen mukaan, millaisia ihmisiä niihin liittää. Joku ennen tylsältä tuntunut nimi voi jossain vaiheessa muuttua ihanaksi, samoin joku ihana tyyppi voi tuoda tunnetta johonkin nimeen. Toisaalta myös toisinpäin. Jos tiedät vaan tyhmiä Christoja, niin koko nimi saa sun korvissa huonon kalskeen.

Mitkä on teidän mielestä kivoja nimiä? Tai uusia mielenkiintoisia, joihin ootte törmänneet?

tiistai 11. marraskuuta 2014

Mikä minusta tulee isona?

Hairahduksia on tehty, mutta vihdoin on omalta tuntuva ala löytynyt. Sattuman kautta. Minusta tulee luokanopettaja. Tässä tulee nyt tarina siitä, miten minun polkuni ohjasi minut luokanopettajakoulutukseen.

Olenko aina unelmoinut opettajan ammatista? En. Olenko edes harkinnut sitä aikaisemmin? En. Totuus on, että se ei ole käynyt edes mielessä. Oon ajatellut, etten osaa opettaa. Ja että opettaminen on tylsää, kun vuodesta toiseen opetetaan samoja asioita.

Sitten viime tammikuussa pääsin tekemään yhden koulunkäyntiavustajan sijaisuuden - ja BÄNG! Siitä se ajatus sitten lähti. Heti sen päivän jälkeen heräsi ensimmäistä kertaa henkiin ajatus opettajan ammatista mahdollisuutena. Tajusin, ettei opettajan ammatti ole vain opettamista, vaan kasvatuksellinen näkökulma on siinä erittäin vahvasti läsnä.

Olin jo päättänyt hakea opiskelemaan muuta, koska tuotantotalous ei napannut missään vaiheessa. Ongelma oli, etten vaan aiemmin tiennyt mitä halusin. Oli parempi roikkua jossain ja opiskella edes jotain, kuin ei mitään. Puolitoista vuotta sitten vappuna kiinnostuin positiivisesta psykologiasta, ja ajattelin hakea seuraavana keväänä lukemaan psykologiaa. Lukiossa psyka ei ollut kiinnostanut, yllätys yllätys, joten olin käynyt sitä vain pakollisen yhden kurssin. Ilmoittauduin ensi töikseni sitten psykologian ylioppilaskirjoituksiin, jonka kävin tekemässä syksyllä 2013. Koska siitä saa pisteitä sitten pääsykokeessa.

Sitten hupsista keikkaa, sain aiemmin mainitsemani sijaisuuden, ja ajatus opettajuudesta alkoi itää päässäni. Aika nopeasti opettajan ammatti nousi psykologin ammatin edelle. Ja niinhän siinä kävi, laitoin luokanopettajan koulutuksen ykköshakutoiveeksi kevään yhteishaussa. Kakkoseksi laitoin sen psykan, koska ailahtelevuuteni takia halusin pelata varman päälle, jos mieli vaikka yhtäkkiä taas muuttuisi.

Vaan ei muuttunut. Loppupelissä en mennyt psykan pääsykokeeseen ollenkaan. Luin ehkä 2-3 viikkoa pääsykokeeseen, pari tuntia päivässä, pelkästään kännykältä, ei mitään muistiinpanoja. Kaikilla on oma tyylinsä. Jotkut ovat tätä kännykkälukemista ihmetelleet, mutta se oli oikeasti tosi kätevää: pystyi lukemaan mitä mukavimmissa paikoissa, kuten sängyssä ja sohvalla. Olin ennen pääsykokeita Unkarissa harjoitusleirillä, ja heräsin joka aamu joskus 5.30-6.00 välillä ja luin tunnin. Jos artikkeli jäi kesken, luin sen loppuun päivällä. Tiesin kuitenkin, että päivällä oli vaikeampi keskittyä lukemiseen leiriolosuhteissa (nimimerkki Kokemusta löytyy). Näin ollen olin päättäväinen, ja heräsin ennen muiden heräämistä lukemaan, koska se oli päivän hiljaisin hetki. Niin aamu-uninen kuin olenkin ja vihaan heräämistä, mä noudatin tätä rutiinia kahden viikon leirin ajan, koska motivaatio päästä kouluun oli niin kova.

Päivisin tein ajatustyötä opettajuuteen liittyen sekä kertasin pääsykoeartikkeleiden sisältöjä päässäni. Kevään aikana ajatukseni opettajuudesta kehittyivät ja kypsyivät. Mulle selkiytyi syyt, miksi haluaisin olla opettaja, ja minkälainen opettaja haluaisin olla. Tästä aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kuinka, mutta yritän tiivistää: Tahdon olla rakentamassa lapsille turvallista, hyvää oppimisympäristöä, mikä luo heille sellaista pohjaa, josta on hyvä ponnistaa elämään ja tulla kunnolliseksi kansalaiseksi. Tahdon auttaa lapsia myös löytämään omat vahvuutensa ja uskon, että jokaisella on vahvuuksia. Ne ei välttämättä ole kouluaineissa, mutta opettaja voi silti koittaa löytää ne ja tukea niitä. Omien vahvuuksien tunnistaminen ja ylipäätään se, että kokee välillä olevansa hyvä, on erittäin tärkeää itsetunnon ja –luottamuksen kehittymisen kannalta, ja se taas on asia mikä vaikuttaa koko tulevaisuuteen. Ja ylipäätään haluan olla innostamassa lapsia tekemään hyviä, ”kunnollisia” juttuja, löytämään iloa asioiden tekemisestä. Muustakin kuin kännykän näpertämisestä.

Ehkä siinä on tiivistetysti mun ajatusten ydin.

Mä oon tosi onnellinen, että oon löytänyt alan, jota oikeasti haluan opiskella. Mä ihmettelen miten kukaan voi tietää lukiosta päästessään, miksikä haluaa tulla isona. Ei ihme, että niin moni nykyään vaihtaa alaa tai löytää oman alansa vasta myöhemmin. Lukiosta valmistuttuahan ollaan vielä niin junnuja, ja oman itsen sekä identiteetin kehitys vielä ihan kesken.

Mä löysin kiinnostavan alan viiden vuoden harhapolun kautta. Se tuntuu tosi hyvältä. Ei se harhapolku vaan sen oikean löytäminen ;) Kauan kesti, mutta se oli mun polkuni. Mä en olisi tässä ja tämä ihminen ilman sitä polkua. Se polku on osa mua. Ehkä harhapolku on jättänyt mun sydämeen kuitenkin pienen murusen teekkariutta: saunominen ja uiminen alasti on vaan ihan parasta eikä nakuilu katso seuraa :D

Vihdoinkin mä tykkään opiskelusta. Ja lisäksi opiskeluporukkakin on ihan mahtava. Oi Oka on!

lauantai 20. syyskuuta 2014

Mediakapinallinen – konservatiivinen old school -idari?

Myönnettäköön se heti näin alkuun – olen sivistymätön mediakapinallinen.

Mediakapinallinen, koska olen sivusta seurannut, kuinka some on älypuhelinten myötä imaissut monet ihmiset loputtomaan somekierteeseen, jossa live-ihmisten kanssa jutustelun ja elämisen raja-arvo lähestyy nollaa. Se on herättänyt sisäisen kapinasieluni hiljaisesti vastustamaan niin somea kuin älypuhelimiakin.

Sivistymätön, koska en juurikaan lue uutisia. Miksi? Teen varmaan jotain muuta silloin. Kotiin ei tule lehteä ja netissä en muista, että on olemassa muitakin sivuja kuin fasepuukki ja geemaili. Haa! Kiinni jäin. En siis ole täysin immuuni somelle. Kukapa voisi naamakirjan koukkua vastustaa? Onhan niitä tietysti muutamia. Minäkin käyn tasaisin väliajoin ankaraa sisäistä kamppailua, pitäisikö poistaa fb-tili. Mutta kaksi asiaa estävät sen: 1) Facebook on nykyään yhä enemmän tiedotuskanava. On hyvin mahdollista, että joitakin tärkeitä infoja ja tapahtumakutsuja ei enää edes jaeta muualla kuin facessa. Itseasiassa naamis on vastuussa siitä vähästä sivistyksestä, joka ylleni lankeaa. Mullistavimmat uutiset, blogikirjoitukset ja muut median ilmentymät tulevat tietooni juurikin kavereiden jakamana fabossa. 2) mulla on ulkomaalaisia ystäviä, joihin fb on yksinkertaisesti helpoin ja halvin tapa pitää yhteyttä.

Peruutetaanpas vielä ajassa taaksepäin. Mun ensikosketus tietokoneeseen on ollut joskus apauttiarallaa nelos- tai vitosluokalla. Mun luokkakaveri teki mulle kirjaston koneella sähköpostin artic.nettiin ja se keksi mulle käyttäjänimeksi hottuisku. *Facepalm*. Oi niitä aikoja. En ymmärtänyt silloin tietokoneista tai internetistä mitään. Mutta siis sähköposti? Ihanku joku olis mulle silloin lähettänyt sähköpostia? Ehei. Mä lueskelin siellä mm. artic.netin tarjoamia toosi hauskoja sananväännöksiä. Rusoposkinen inkkari ja sitä rataa. Articin jälkeen jossain vaiheessa seurasi Hotelli Kultakala. Muistatteko sen? Tuntuu ihan kalkkikselta, kun ajattelenkin sitä, siitä on niin kauan. Joskus olin ”rohkea” ja menin tässä nimenomaisessa Hotelli Kultakalassa jonkun urospuolisen hahmon viereen sängylle omalla hahmollani sanoen varmaan samalla jotain mikä silloin tuntui tosi tuhmalta.. ja tietenkin juuri sillä hetkellä rakas äitini oli tietämättäni saapunut kirjastoon ja löysi minut tietokoneelta. Nolostumisen määrällä ei ollut rajaa. Että semmoiset ensikosketukset someen.

Kuka muista Hotelli Kultakalan? (kuva täältä)

Nykymaailmassa teknologia on arkipäivää. Ja arkiyötä. Ja teknologia kulkee hyvin usein käsi kädessä median kanssa. Teknologia ja media ovat ottaneet meistä ylivallan. Teknologia korvaa ihmiset työpaikoilla ja ihmiset korvaavat ihmissuhteensa medialla. Kyllä mä myönnän, että teknologia ja media ovat tuoneet paljon, paljon hyviä asioita tähän maailmaan. Ja se on tosi hieno juttu. Mutta asioilla on myös kääntöpuoli, ja tästä kääntöpuolesta mä olen huolissani. Koska lupasin tähän tekstiin kapinaa ja konservatiivisuutta, niin mun on pakko huutaa vastalause Jonnalle some-riippuvuuden positiivisesta luonteesta. Mun mielestä riippuvuus ei ole koskaan hyvä juttu. Riippuvuus on liikakäyttöä tai pakkomiellettä. Pitää olla elämää somen ulkopuolella. Ennen kaikkea pitää osata erottaa, milloin on aika somelle ja milloin on aika olla tässä hetkessä ympärillä olevien live-ihmisten kanssa. Liian usein näkee, kuinka kaveriporukka istuu pöydän ääressä ja jokainen naputtelee omaa puhelintaan. Se voi jatkua ikuisuuksiin. Silloin tällöin joku löytää jonkun livekommunikoinnin arvoisen kuvan tai videon, työntää puhelimen kaverinsa nenän alle ja hetken pienen he kikattavat yhdessä irrottamatta katsettaan ruudusta, jonka jälkeen he palaavat omien ruutujensa vangeiksi. Jos olet tällaisessa joukossa ilman älypuhelinta, se on raivostuttavaa. Jos katselet touhua vierestä kuulumatta joukkoon, se on vähän surullista. Jos kuulut älypuhelinjengiin, se on vaan sun tapa hengailla etkä ees tajua, mitä menetät.

Huolestuttavaa on myös se, kuinka nuorena lapset aloittavat median ja teknologian käytön. Tänään ravintolassa joku ehkä nelivuotias poitsu räpläsi syödessä älypuhelinta. Pitää alottaa nuorena, vai miten se meni? Voisiko kuitenkin vaikka perheen yhteisen ruokailun ajan koittaa keskittyä olemaan perheen kanssa? Paljon on vanhemmista kiinni. Jos vanhemmat tyrkkäävät lapselle laitteen, niin aivan varmasti se alkaa sitä räplätä. Vanhempien pitäisi huolehtia, että lapset tekevät muutakin kuin pelaavat tai somettavat älypuhelimilla. En väitä, etteikö pelaaminen stimuloisi aivoja, mutta väitän että pelaaminen puhelimella neljän seinän sisällä on ihan eri juttu kuin aktiivinen pihaleikki live-ihmisten kanssa. Pihalla lapsi saa raikasta ilmaa, liikuntaa ja erilaista virikettä aivoille. Pihalla pienen pään pitää itse kehitellä kivoja leikkejä eikä kone sanele niitä. Mun vakaa uskomukseni on, että ihminen tarvitsee liikuntaa voidakseen hyvin. Mun epätieteellinen ja tietoon pohjautumaton uskomukseni on myös, että ihmiset olisivat henkisesti paljon terveempiä ja vähemmän masentuneita, jos he liikkuisivat tarpeeksi ulkona luonnossa. Luonnossa oleminen ja liikunta lisäävät hyvinvointia. Ruudun tuijottaminen altistaa masentumiselle. Tämähän on siis minun mielipiteeni, ja mielipideasioista voi aina kiistellä.

Yksi mietityttävä asia lasten ja nuorten median käytössä on myös median sensuroimattomuus. Netissä lapsen saatavilla on hyvin paljon vanhemmille suunnattuja uutis- ja viihdesivustoja, joille lapsi voi ajautua joko vahingossa klikkailemalla tai tarkoituksella nuoren uteliaisuudesta. Lapsi voi kohdata monenlaista sellaista sisältöä, joka ei hänen ikäiselleen sovi, jota lapsi ei yksinkertaisesti pysty vielä käsittelemään. Lapsen oikeus lapsuuteen vaarantuu. Lapsuus tuntuu lyhenevän lyhenemistään. Kriittinen medialukutaito on nykyajan kansalaistaito, jonka opettaminen ja oppiminen on aloitettava aikaisin. Vaikka ei sekään tietenkään pelasta lasta sopimattoman mediasisällön kohtaamisesta aiheutuvalta järkytykseltä tai traumalta.


Lopuksi paljastus: nykyään mulla on älypuhelin. Onnistuin vastustamaan kiusausta siihen asti, kunnes muutin pois TOASilta. Kun netti ei enää kuulunutkaan vuokraan, ”suostuin” ottamaan käyttöön veljeni vanhan älypuhelimen, jota veli oli jo vuoden päivät tyrkyttänyt mulle. Oli järkevämpää ottaa käyttöön jo puhelinliittymään kuulunut netti, kuin tieten tahtoen hankkia kokonaan uusi nettilasku. Ja myönnän – kyllähän se helpottaa elämää. Siitähän tulee äkkiä riippuvaiseksi!

Pidän myös blogia, itse asiassa kahtakin. Toinen liittyy urheiluuni, ja tämä jota luet, on tällainen lifestyle-blogi, jota kukaan ei lue (no ehkä muutama kuitenkin) ja johon kirjoittelen silloin tällöin omaksi ilokseni ja muistoksi siltä varalta, että oma muisti joskus pettää.

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Olen rakastunut...

...Rock'n'swing -tansseihin!

Olen aloittanut viiden kerran alkeiskurssit fuskusta, buggista, boogie woogiesta ja lindy hopista Tampereen Swing Teamillä. Tällä hetkellä fusku ja bugg tuntuu kivoimmilta, mutta se johtuu osittain myös ehkä siitä että niitä on ollut jo kolme kertaa ja siinä ajassa on kerennyt jo vähän oppiakin jotain ja nyt viime kerralla päästiin välillä jo joraamaan sellasta kyytiä että juhuu! Lindy Hopin takia alunperin löysin noi tanssikurssit ja siinä mulla on kaksi kaveria myös mukana. Sitä on kuitenkin ollut vasta kerta, tai mä pääsin vasta tokalle kerralle siinä mukaan. Sen takia olin vähän pihalla siellä eikä se tietenkään siinä vaiheessa oo niin hauskaa. Mutta eiköhän sekin hauskaksi muutu kun vähän pääsee jyvälle.

Kursseilla on myös tosi nastat ohjaajat. Oon nyt ihan innoissani noista tansseista. Harmi vaan kun mulla ei ole paria, voi olla vaikeempi jatkaa harrastusta ilman paria. Mutta aion ehdottomasti jatkaa, haluun oppia lisää! Se on vaan niin mahtavaa kun pääsee oikeen vauhdilla svengaamaan ;) Toisaalta ilman paria olemisesta on se hyöty, että oon aika paljon päässyt ohjaajan kanssa sitten tanssimaan, ja se on parasta kun se osaa niin hyvin ja se vie mulle kaikkia ektrakuvioitakin välillä :)

Ja siellä tunneilla tanssitaan ihan älyttömän hyvään musiikkiin! Se nostaa fiilikset entistä korkeemmalle, etenkin kun tulee joku superlempparibiisi. Mun lemppareiksi on noussut mm. Gambling Man ja Bleeding Love. Loistavia fuskubiisejä. Noi on myös ainoot biisit jotka oon osannu jäljittää netistä, kun enhän mä melkein mitään niitä biisejä tiedä etukäteen mitä siellä soitetaan. Paitsi suomalaisii jotain tietysti, mutta ne ei iske muhun niin paljon. 

En malttais millään odottaa ens tunteja! Melkein viikko pitää kestää..

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Bon Jovi

Viime sunnuntaina menetin konserttineitsyyteni. Bon Jovi. Ratinan stadionilla aurinkoisena kesäiltana mitä parhaassa seurassa, veljeni ja hänen tyttöystävänsä kanssa. Ja kyllä, kiljuttiin, laulettiin, naurettiin ja pompittiin. Harmi kun ei ollut sykemittari mukana! Pohkeet joutu koville hyppimisestä.

Ei kai siitä voi muuta sanoa, kun ah. Katsokaa nyt, mikä mies. AH.

Love you JBJ! Kuva täältä.

Naminami hymypoika. Kuva täältä.
Melkein yhtä silmää hivelevää katseltavaa oli myös mun eilisiltana leipomani sämpylät.

Seesamin siemeniä ja porkkanaa
Yleensä teen sämpylät vaan viskomalla sekaan kaikkea mitä kaapista löytyy. Nyt päätin tehdä ohjeiden mukaan. Myös vaivauksen. Yleensä jätän sen aina väliin, koska se tuntuu niin turhalta. Tuli aika hienoja. Kannattaa näköjään noudattaa ohjeita. 

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Time to think

"Go where you are celebrated - not tolerated. If they can't see the real value of you, it's time for a new start." 

*source unknown

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Matkustuspäivän draamaa


Näin onnekkaasti eteni mun kotimatka Espanjasta Suomeen:

…Lähdin kämpiltä tallustamaan kohti bussiasemaa klo 5.50. Ja unohdin eväät jääkaappiin.

…Ekan lennon hoidan kohtuullisesti. Mulla on Barcelonassa reilu 2h odotusaikaa. Seuraava välilasku on Oslossa, ja käyn kysymässä Oslon check-innistä milloin voi tehdä check-innin. Noin puolen tunnin päästä. Päätän mennä puoleksi tunniksi opiskelemaan.

…Välittömästi kun olen siirtynyt tyhjyyttään huutavan Oslo-kyltin luota sivummalle istumaan, Oslon lähtöselvitykseen muodostuu n. 100 metrin jono. Tietysti.

…Kun lopulta menen itse jonottamaan, valitsen kahdesta jonosta sen, joka ei liiku. Onko hiukan ärsyttävää katsoa, kun viereisessä jonossa tyypit, jotka on ollut selkeästi itseä kauempana lähtöselvitystiskistä, alkaa vähitellen menemään ohi?

…Lopulta päätän vaihtaa etenevään jonoon.

…Ja sillä sekunnilla se jono tyssää. Ongelma-asiakas.

…En tietenkään usko, että sillä voi kestää niin kauan, ja lisäksi olen menettänyt jo oman jonotuspaikkani toisessa jonossa, joten joutuisin taas kauas perälle.

…Mutta se jono ei vaan etene. Ne helevetin ongelmaihmiset oli siellä about puolituntia. Raivostuttavaa. Teki niin mieli mennä sinne tiskille sanomaan esim.

-          - What the fuck is going on? Why are you not doing anything??
-          - What’s the problem? There are people waiting in the line and you just don’t do anything.
-          - If you’re such difficult customers, could you please go to the desk after all the normal people have gone??

…Mut en tietenkään mene. En sentään. Puristan vaan rystyset valkosina läppäriä ja huokailen turhautuneena äänekkäästi. Lopulta päätän vaihtaa jonoa takaisin, kun toinen vaan seisoo paikallaan.

…jonotettuani viitisen minuuttia toisen jonon perällä entinen alkaa taas vetämään.

…Kun lopulta pääsen tiskille, se täti vaan tuijottaa mun lappuja tuppisuuna. Ja lopulta kun se avaa suunsa, se sanoo että oon väärässä terminaalissa. Ja mun lennon lähtöön on 45minuuttia. I know, oma vika, mutta miks helvetissä niillä pitää olla kaksi Osloon menevää lentoa, jotka lähtee samaan aikaan eri terminaaleista??

…juoksen terminaali-shuffle –bussille. Matka kestään 15min. Puolituntia lennon lähtöön, se on se aika milloin boarding alkaa. Lähtöselvityshän sulkeutuu jo 45min ennen. Kyllä, siinä vaiheessa väännän jo itkua. Mikä on turhautumisen määrä, kun tietää olleensa kentällä valmiina jo pari tuntia ja tajuat että silti oot myöhästymässä lennolta?

…juoksen lähtöselvitykseen, joka on tietysti kauimpana. Onneksi se täti siinä oli kiva ja soitti heti jonnekin, että mua pitäis odottaa. Sain käskyn mennä kovaa portille, koska boarding oli alkanut ja se portti oli kuulemma kaukana.

…juoksin turvatarkastuksen läpi kirjaimellisesti, ohitin törkeästi ihmiset, pakotin itkemällä turvanaisen tsekkaamaan mun laukut läpi ennen kuin se jäi tarkistamaan jonkun epäilyttävää laukkua. Juoksin täysiä kohti portteja, kohti kaukaisuutta, juoksin, juoksin, juoksin. Se oli oikeesti kaukana.

…saavun lopulta hengästyneenä paikalle vain rauhoitellakseni henkeä seuraavat puoli tuntia jonossa, koska kone oli myöhässä.

…okeiokei, kerkesin lennolle, pitäis olla ilonen siitä. Mut sen juoksu-urakan, epäkohtiaan tien raivaamisen ja itkuparkuvetoamisen olisin mieluiten tehnyt ihan oikeasta tarpeesta.

…kaiken lisäksi olin eilisestä asti himoinnut mäkkiruokaa ja etenkin hanakokista, ja ainoa mahdollisuuteni oli Barcelona. Ja kuin korostamaan mun nälkää ja hankokishimoa (pullokokis ei vaan vedä yhtään vertoja hanakokiksen raikkaudelle!!)  jonoon saapuu mun ikänen poitsu mäkin takeaway-paperipussi kourassaan.

…Oslossa vihdoin mun onni käänty paremmaksi. TaxFreestä sain suomalaista naminamisuklaata ja koneeseenkaan ei tarvinnu jonottaa (kukaan ei haluu mennä Suomeen). Hanakokistakin sain vihdoin PizzaHutista, ah! Ja maha täyttyi UpperCrustin kanapatongilla ja fetasalaatilla. Ei paha!

…Ehkä kaikkein parasta oli kuitenkin, että Suomeen saavuttiin 10min etuajassa ja juoksin suoraan bussipysäkille toisen terminaalin eteen, jossa juuri ja juuri kerkesinkin yhtä aikaisempaan bussiin Treelle! JES. Siinä vaiheessa voin sanoa että hihkuin jo riemusta :)

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Normipäivä

Sain ystävältäni Aurinkotuulelta idean ja haasteen kirjoittaa normipäivästä elämässäni. Tältä näyttää meikäläisen normipäivä.

8.00 Herätyskello soi. Olen maailman surkein herääjä – eli painan torkun päälle. Ja taas. Ja taas.

8.11 Ennen kuin kolmas torkku pirahtaa vaatimaan seuraavaa torkkupainallusta, otan itseäni niskasta kiinni ja nousen.  Nouseminen lämpöisestä sängystä kylmään huoneeseen on jo sinäänsä haaste vastenmielisyydessään. Espanjalaiset ei osaa eristää taloja. Puen treenitrikoot, urheilurintsikat ja Craft-kerrastopaidan. Vakiosetti.

8.15 Hammaspesu. Siitä lähtien kun sukelsin Serenan Villivirrassa coolisti pää edellä pohjaan ja katkaisin etuhampaani en ole pystynyt kuvittelemaankaan syömistä ennen hampaiden pesemistä. Tekohampaat, eli ne muovipalat joilla mun hampaat korjattiin, kerää limaa yön aikana eri tavalla kun oikea hammasluu…

8.20 Aamupalaksi erittäin normia ja erittäin maukasta kaurapuuroa. Vadelmahillon ja  lapsille suunnatun Supermaidon kera. Puuronautinnon kruunaa vadelmahillo, jossa on 60% marjaa (vai 60% enemmän kun normaalisti? ). Ehdottomasti parasta kaupanhilloa ikinä.

9.10 Pyöräilen treeneihin. Sataa. Alkuverryttelen puntilla puolisen tuntia venytellen ja tehden satunnaisia mieleenjuolahtavia liikkeitä laitteissa, kuntopallolla ja jumppapallolla.

10.00 Kokoonnutaan treeniporukalla kanoottien luokse ja lähdetään vesille. Ohjelmassa nopeustreeni, 4x5x10sek/2/5. Ihan kiva reeni pienestä jatkuvasta tihkusateesta huolimatta. Loppua kohti nopea lihashermotus alkaa toimia paremmin ja muutama varsin onnistunutkin veto mahtuu joukkoon. Kokonaisuus on ihan hyvä, tekniikka pysyy koko reenin ajan kasassa eikä melonnasta tule kovasta intensiteetistä huolimatta hirveetä räpellystä. Reenin kokonaiskesto vesillä 80 minuuttia.

11.45 Pikapikasuihkuttelut treenipaikan tulikuumassa, säätömahdottomassa suihkussa. Vesi on polttavaa, joten on oltava nopea. Sit pyörällä kämpille ja kastun tietysti matkalla sateessa uudestaan…

12.30 Ruokaa. Keitän riisin ja lämmitän mikrossa sille kaveriksi eilispäivältä jäänyttä kalaa. Merluzaa, en ole itseassa vieläkään selvittänyt mikä kala se on mitä päätin kokeilla. Oho, kummeliturskaa. Mikä ihme se on?

13.30 Perus facebook- ja gmail-tsekkaukset, sitten hiukan opiskelua tulevaa työoikeuden tenttiä varten.

14.30 Sänkyyn pötköttämään ja lukemaan kirjaa, Paulo Coelhon Bridaa espanjaksi. Olin ajatellut lukea vain hetken ja sitten ottaa puolen tunnin päikkärit, mutta en malttanut lopettaa lukemista joten päikkärit jäi väliin.

15.45 Välipalaksi kinkkujuustoleipää sekä mysliä ja jogurttia.

16.00 Lähtö iltapäivätreeniin. Kuntopyöräilyä 30min, punttia 40min ja reipasta melontaa 45min.

19.00 Hetken mietinnän jälkeen päätän tehdä lämpimiä leipiä uunissa päivälliseksi. Päälle pestoa, kinkkua, fetaa, tomaattia ja juustoraastetta. Jälkkäriksi flan de huevo eli kananmunasta tehty flani. Tai itse asiassa kaksi. Ne on niin hyviä ja oon heikkona jälkkäreihin..

20.00 Musiikin kuuntelua ja tietokoneella hengailua, chättäilyä veljien kanssa.

21.30 Aloitin kirjottaa kirjettä tädille, väsymys kuitenkin iski päälle joten jäi kesken.

22.00 Hampaiden harjaus ja sänkyyn, vähän lukemista ennen nukahtamista.

Siinä on aika peruspäivä meikäläisen elämässä. Espanja on mulle arkea ihan niin kuin Suomikin. Olo Espanjassa ei juurikaan muuta päivärytmiä ja -rutiineja. Ja nyt kun vielä asustan yksikseni, niin tämä on erittäinkin lähellä suomiarkea.

maanantai 20. elokuuta 2012

Päin pieltä

Tekis mieli alkaa vihata maanantaipäiviä. Tänään on pieleen menny mm. kaikki. Listataanpa ihan vaikka sen vuoks että voin entistä enemmän kieriä vitutuksen määrässä.

1. Myöhästyin bussista. Eikun ei vielä. Sitä ennen: Piti herätä liian aikaisin.
2. Nyt se bussista myähästymine
3. Myöhässä koululla
4. Ryhmätyö edisty h-i-t-a-a-s-t-i.
5. Kun se vihdoin oli valmis, kaveri klikkas jotain älä-ikinä-osu-tähän-nappia ja työ katos.
6. Sitä työtä ei löytyny.
7. IT-Helpdeskillä oli sitten juuri kun kerranki olis apua tarvinnu ni sadan vuoden jono uusia pieniä nörtti-to-be-oppilaita hakemassa tunnuksia koulun koneelle
8. Olin väsynyt, nälkäinen, stressaantunu ja valmiiks huonolla päällä
9. Päivän ehkä ainoa hyvä uutinen oli se, että lopulta ihana päivänpelastaja IT-helpdeskin jumala taikoi työmme takaisin hyperkyperbittiavaruudesta
10. Algoritmimatikan tentti oli helevetin vaikee enkä osannu yhtään tehtävää kunnolla. Ja harjotustentissä olin osannu tyylii kaikki. Miks vitussa niiden piti mennä noin päin??? Olisin mieluummin kussu harkkatentin ku oikeen tentin.
11. Yksi tällä hetkellä surullisen epävarma läheinen otus perhepiiristäni petti mun luottamuksen ja aiheutti aivan turhaa, surullista ja typerää raivon, pettymyksen ja epäuskon tunteiden sekamelskaa kotimatkalla.
12. Kukaan kelle koitin soittaa ei vastannu puhelimeen. Se on jo tarpeeks ärsyttävää ettei yks tyyppi vastaa (sillä kaikkienhan pitäisi aina ja ikuisesti ja koko ajan olla puhelimen ääressä, siis asia mitä totta puhuen itse vastustan, hmmh, vähän mä oon ristiriitanen) ni sit jos vielä monta ei vastaa ni siinähän se vitutus vaan nousee potenssien potensseihin ja exponentiaaliseen nousuun..
13. Nyt mun pitää vielä kirjottaa joku vitun essee, stna.
14. Mua myös vituttaa se että oon kirjottanu vittu tai vitutus niin monta kertaa tähän tekstiin.

HUOMENNA EI VOI OLLA NÄIN HUONO PÄIVÄ. EI VAAN VOI.

perjantai 3. helmikuuta 2012

Mitä mää kuuntelen

Mä en oo koskaan tajunnu sitä, miten ihmiset sanoo kyllästyneensä johonki ihan sikahyvään biisiin. Miten muka voi kyllästyy johonki ihan superhyperhyvään?? Kunnes, mä oon alkanu kai tänä vuonna kuuntelee enemmän musiikkia. Nyt mulla on sama ongelma, jopa jotku ihan älyttömän hyvät biisit on alkanu kyllästyttää niin paljon, et kun se alkaa niin vaihtaa heti seuraavan. Ja siitä tulee toisaalta tyhmä olo ku tietää kuinka hyvä biisi se on :D Mut ehkä se kyllästyminen on ihan ymmärrettävää, mäkin ku saatan jotain rakkausbiisiä (ei siis rakkausrakkausbiisiä vaan rakkausbiisiä u know) luukuttaa vaikka kymmenen kertaa yhteen putkee..

Tän vuoden lemppareita on ollu..

Bumpy Ride - Rakastuin siihen varmaan 2010 loppupuolella ja kun Hanie kävi pyytämäs sitä DJ:ltä mun Espanjan läksiäisissä, niin ah sitä onnea <3

Danza Kuduro - Espanjassa keväällä sitä kuulu paljon ja tykästyin, mut en tienny biisin nimeä enkä mitään. Mä en ikinä tiedä. Mut sit Lotta linkkas sen mulle naamassa ja tadaa, siitä sen luukuttaminen sitte alkoki! Se oli ihan huippu! Junnu-EM-kisoissa se oli ihan huipussaan.

Where them girls at - Onko oudompaa nimeä biisillä? Lohjan leirillä taisi olla kun sytyin tälle biisille. Ah! Siihen en oo itseasiassa niin kyllästynykkään kun en oo ihan niin paljoo kuunnellu sitä kun näitä muita.

Selvä päivä - Kyllä, tykkäsin kovastikin. Varsinkin ku siitä tuli hitti sillo kun olin Espanjassa, olisko Nuoska siitä mulle kertonu, se osui jotenkin niin suomalaisuuden ytimeen ^^ Sitä bailattiin sitten Tivolissa keväällä kun Fredu ja Mipru järkkäs mulle ihan superunohtumattoman yllärin <3

Tarkan - Kiss kiss. Vanha biiisi, tuli mulle uutena tuttavuutena tutuksi Turkissa viime syksynä. Niin turkkilaista, ihanan rytmikästä, tulee Turkin muistot mieleen. Syyskauden ehdoton Top-3 -listan kestosuosikki.

Give me everything - Ah. Ei kyllä rakkautta ensi silmäyksellä (tai no, korvauksella?), mutta kun sitä oli jonkin aikaa radiosta kuullu, niin ensin tykästyin vähän ja vähitellen siitä rakkaudeksi. Etenkin excuse me -kohta, se saa mussa ihan kylmät väreet menemään <3 Musavideo kyl vähä meinas viedä makua, yök, Pitbull ei kyl oo yhtää mun makuu. Mut hiton hyvii biisei sillä on, ja paljon. On melkee enemmän sääntö ku poikkeus, et jos Pitbull on biisissä mukana, se on loistava.

Leap of faith - Tämäkin vanha, ties kuinka vanha. David Charvet. En tajua mistä se tuli mun päähän, mut kerran suihkussa se alko soimaan mun päässä. Ja osasin siitä ainoostaan pari riviä, päällimmäisenä mielessä kohta " ..you are the meaning to my life..". Sillä sitten googletin ja löysin pienen etsinnän jälkeen biisin. Google <3 Tämäkin biisi on syksyn Top-kolmosessa tiukasti ollut mukana. Ehkä vähän yllättäväkin biisi, ei niin bailausbiisi ku noi muut. Kuunnelkaa miten se sanoo sanan heart. Ah <3 Mut siis kyl tykkään biisistä ihan biisinä enkä vaan sen heartin takia :D

Bailando por el mundo - Joulun rakkausbiisi <3

Hey baby - Pitbullia sekin, tämän hetken rakkaus. Menee jo 2012 puolelle, mutta samaa talvea <3

Oho, aika monta. Tiedäks mä noi monen biisin nimen ja esittäjän? Vau ^^ Mut ihan tosi, aika monta hyvää biisiä yhteen vuoteen mahtuu näköjään. Kun lähin kirjottaa tätä ni aattelin et tähän tulee ehkä neljä biisii. Tälle vuodelle kans yhtä hyvä rakkausbiisien sato kitooooos!

torstai 27. tammikuuta 2011

Makujen kummallinen maailma

Maut. Niitä on tuhansia. Ja niitä voi yhdistellä tuhansiin asioihin. Jostain mauista ei tykkää yhtään, toisia taas rakastaa, jotkut ovat neutraaleja. Ja mikä kummallisinta, periaatteessa yksi ja sama maku voi yhdessä muodossa olla äärettömän hyvää ja toisessa muodossa olla jopa etovaa. Mä luulen että makuelämykseen liittyy vahvasti myös haju/tuoksu sekä ihan se konkreettinen tunne, miltä makuatuottava aine tuntuu suussa.

Makuelämyksiä joita rakastan
- Suklaavanukas
- Geisha
- Lakritsijäätelö
- Classic minttusuklaa
- Baileys minttusuklaa
- Lettu/vohveli vaniljajäätelöllä (nimenomaan jätski, ei kermavaahto! jätski tuo raikkauden makukokemukseen)
- Kylmä omenalimonaadi
- Grillattu kananrinta -subi
- Ruispala paahdettuna Oltermannin ja Oivariinin kera
- Jotkut hyvät salmiakit

Makuja joita inhoan/en välitä
- Janssonin kiusaus
- Hauki
- Kylmät, nuhjaantuneet ranskalaiset
- Hillosisältteiset keksit (kuten Jaffakeksit)
- Päivän jääkaapissa seisonut kaurapuuro
- Lihan niljakkaat läski/kudososat
- Kalja
- Useimmat siiderit
- Useimmat limsat
- Punainen mehu (paitsi puolukkatiiviste)

Sitten on tämä joukko, jossa samoja makuja yhdistetään eri asioihin tai eritavalla, ja tulos riippuu ihan yhdistystavasta. Esimerkiksi

- Tykkään omenoista. En siedä omenamehua. Tykkään omenapiirakasta ja omenalimonaadista.
- Tykkään mansikoista. En siedä mansikkamehua enkä erityisemmin pidä mansikkapiirakasta.
- Tykkään vaniljasta. Rakastan vaniljajugurtita. Vaniljajäätelö ei sytytä pelkälteen yhtään, se on vain lisuke johonkin muuhun, kuten lettuihin.
- Tykkään appelsiineista. Tykkään vahvasta appelsiinimehusta. En siedä laimeaa appelsiinimehua.
- En tykkää sitruunasta pelkältään (jotkut oikeesti tykkää!). Tykkään siitä yhdistettynä esim. kakkuun.
- Ennen inhosin, nykyään pystyn syömään persikoita. En voi sietää persikan hajuista käsivoidetta.

Nää nyt ekana tuli mieleen, mutta pointti varmaan selvisi. Aika hassua, ei siis periaatteessa voi edes sanoa tykkäävänsä jostain mausta. Tai no, kyllä mä ehkä jostain mintusta tykkään varmaan kaikissa muodoissa, mutta useimmissa mauissa vaikuttaa niiden yhdistely eri aineisiin todella paljon.

Jep, mutta makuasioista ei voi kiistellä. Tai toisaalta, niistä nimenomaan voi kiistellä :D

perjantai 1. lokakuuta 2010

Jiihaaa!

Mä oon päässy pari kertaa käymään jo urheilemassa:) First beat -mittaukset parin viikon takaa on vielä purkamatta, mutta oon nyt on ekaa kertaa ylikunnon puhkeamisen jälkeen fiilis tuntunu niin hyvältä että oon ihan sen perusteella uskaltautunu muutamia kertoja lenkille. Ihan lyhyelle, näin pitkän tauon jälkeen ei parane hötkyillä alotuksen kanssa. Ja tänään kävin ekaa kertaa varmaan about 4 kuukauteen (!!) puntilla. I can promise that I´m not able to get up tomorrow. Oon tärissy koko päivän:D Vaiks tein ihan vaan kevyen tunnustelupuntin. Vitsi oon tullu heikoks! Mut eiköhä se palaudu pikkuhiljaa jos ja kun tässä vähitellen pääsee palaileen takas ruutiniurille.

Kouluun kuuluu töitä,töitä,harkkatöitä,harkkatöitä ja vielä vähän töitä. Blaah, ei kyl olis kyenny yhtää enempii kurssei suorittaa. Ja kielet on niin vaikeita! Oon NIIN pihalla.

Mua houkuttais kauheesti tehä suurshoppingreissu Kalevan Prismaan, mutkumutku, olis vaan vähä käshii eka:D Kävin tänään siellä uteliaisuuskierroksella, hyvin lyhyellä (olin sisäl ehkä 3 min) ku mul oli kauhee kiire. Mut khyl mä viel joku kerta meen sinne. KUN mulla on jopa nyt kk-kortti. Mietin täs just et mähän voisin (jos olis aikaa) nii vaa hurruutella ympäriinsä eri busseilla ja vähän tutustuu Tampereesee enemmänki ku vaan Hervannan ja Annalan alueesee joihi mun tuntemus tällä hetkellä aika tarkkaa rajottuu.

Mua on myös iskeny taas kässäkärpänen, ja oon alotellu yhtä kivaa juttuu.. En sano ku jos se onnistuu ni siit tulee yhelle mun sisarukselle joululahja.

Mut hei arvatkaa mitä nyt tuli mieleen yks tosi hassu juttu! Kävin tänää osallistumas yhelle TTY:n akrokurssille, kävin kattoo vähä millast on (oli kivaa!) mut siis se juttu on et siellä oli yks tyttö jonka nimi on myös Tuisku!! NEVER happened before. Oikeesti, ja oli niin outoo, koko aja jos se ohjaaja sano jotai sille toiselle Tuiskulle ni heti käänsin päätä. Niin hassuu:D Ja kaikenlisäks seki Tuisku on tutalla, niinku mäki, mut se on jo dippavaihees.

Mut aah mä kestä ees ajatella kuinka kipeet mun kaikki paikat on huomenna.. Se on samaa aikaa vähän kivaa ja ihan kamalaa:D

maanantai 2. elokuuta 2010

Savukala hyväkala kapakala makupala..

Oli vähän onkkelmia ton blogin kanssa niin ku varmaan jotku huomas. Nyt se ainaki mun koneella toimii, sanokaa jos jollai muulla ei vieläkään näy oikein?

Mä oon vietelly aika rauhaisaa eloa nyt vähän aikaa. Mun kesätyöni hamsterinhoitajana loppui, joten pääsin taas liikkumaan vähän enemmän Lahesta muualle. Olin juuri 5 päivää Joensuussa iskän mökillä. Mukavaa rentoa mökkeilyä; uimista (ihana järvi), saunomista (parhaat löylyt ikinä), koiran ulkoilutusta ja uittamista (Luru oli mukana!), tikanheittoa (hei mitä tää on, mä sain tikanheitolla mun oikeen käden lihakset kipeiks) ja ette ikinä arvaa: kalastusta. Siis MINÄ. Kalastamassa. And I even liked it. Okei, no en tykänny siitä odottelusta kun tiesi ettei tuu kalaa (viis ekaa kertaa?). Mutta sit kun mentiin illalla ja iskä sai yhtäkkii kolme kalaa, niin sit innostuin. Paitsi ehkä vähän ketutti kun en ite saanut yhtään. Seuraavana iltana mä vaadin sen uistimen joka oli viimeeks iskällä. Ja hah! Kolme kalaa mullekin. Ensimmäinen ikinä kalasaaliini: arviolta noin 600-700 ramman kuha.


Toinen: maailman pienin hauki. Siis onks olemassa ees noin pienii haukii? Luulin et hauet on jo isoja syntyessää.

Kolmas: ehkä noin kahen kilon hauki, mutta perhana kun haavi oli rikki ni se putos haavin läpi. No, en olis anyway syöny sitä koska hauki on pahaa. Ja tulipa myös neljäs joka irtosi kelauksen puolivälissä. Ja kattokaa kun Lurusta tuli oikee laivakoira!


Yhtenä päivänä käytiin Kolilla. Kierrettiin siellä jonkin aikaa ja hikoiltiin auringon yrittäessä parhaansa mukaan grillata orvaskesiämme. Maisemat oli upeet, todella.


Mökillä Luru löysi aina parhaan paikan.


Mikäs siellä oli kelien helliessä, ihanien monipuolisten ruokien äärellä luonnon kesäkauneuden keskellä ollessa. Eipä voi valittaa. Ilta-auringon lasku. (ähä eiku aamuauringon)


Luru oli myös superkiltti junapoika. Siellä oli tyhmiä ärsyttäviä räksytiräksytirää-enosaapitääsuutanikiinni-ääliö-koiria jotka haukku koko matkan niin että korvia sattu ja kyllä muuten arvostin Lurua sillon! On silläki jotain hyveitä siis:D Ja kävi kyl sääliks vähän omistajii.

Nyt oon Tampereeeella ja jippijaijee oon nähny kavereita monia:)

Nyt koisimaan!

perjantai 16. heinäkuuta 2010

Lintsi ja Sommaröarna

En oo jaksanu vähää aikaa kirjottaa ku ärsytti ihan suunnattomasti ku kirjotin ton Riga-tekstin kaks kertaa, koska kone vaa lagas just ennen ku kerkesin julkasta sen ekan kirjotuksen jälkeen. Tai no oikeestaan netti lagas mut anyway, ja ääh sit meni monta päivää ennen ku jaksoin uudestaan alottaa ku siin kuvien lisäämiseski menee aikaa ja aargh..

MUTTA. Nyt oon Suvisaaristos. Tulin tänne ihan ex tempore, ku soittelin vaan Lynnille ja sit se ehdotti et voin tulla käymään niil milloin vaan ja kysyin heti et voinks tulla heti huomenna ja sit tulin:D Olin ensin lintsillä Essin kaa ja sieltä sit tulin bussil Lynnille. Lintsi oli aika kiva, ja voin ylpeänä ilmoittaa että kävin kaikissa!! Ainaki kaikissa pahoissa siis, ja hei kelatkaa, ei oo montaa vuotta ku mä en suostunu menee ees vuoristorataa! En kyl tajuu, sehän on ihan iisibiisi, mut mulla oli tullu siitä pienenä vaan sellanen ehdoton ei. Ja aika hassua, mut ne mitkä must näytti pelottavimmilta eli Salama ja Kirnu, ni oliki just parhaat! Ne oli mun lempparit, pelottavat (joo joo kiljuin mut mä en maha sille mitää) mut niin nopeet et ei kerkee pelätä huonol taval. Esim. Kiepis ajattelen koko ajan et kiva jos se vaunu irtoo nii siin vaan paiskautuu täysii maahan ja se on sit byebye. Sellasist en tykkää. Ja ainii, Space Shot tietty kuulu myös lemppareihin. Ja voi moro sentää ku kaikki nimet oli suomennettu. Aateltii Essin kaa et varmaa lintsin omistaja vihaa suomen kielen englannistumista, mut jotai rajaa. Popcornit on siellä paukkumaissit ja on kuumaa koiraa ja muuta ja ne laitteiden nimet oli paljon hienommat (useimmat) jos ne olis englanniks. Miettikää nyt vaiks raketti ja kehrä ja kirnu ja mitä siel nyt onkaa.. (kaikella kunnioituksella eva jos toi kehrä oli sun keksimä)

No mut kuiteski, meillä oli hauskaa ja päivä oli hullun kuuma. Siis tuskastuttavan kuuma, et vonkaputous tuli tarpeeseen..

Lynnillä oon vaan viettäny rentoo aikaa, Lynn joutuki olee oletettua enemmän töissä. Ekan iltana Erica kävi hakee mut veneel Pavenille eli oisko se joku purjehdusseuran kartano tai jotai. Lynn oli pitämäs siel junnuille kisaa. Lynnin äiti tarjos mulle ruuan ja oi oli ihanaa lohta alkupalaks! Alkupalaa tankattii paljon koska pääruoka oli kuulema pieni ja se oli oikeesti maailman pienin annos mitä oon nähny. Mut hyvää oli ja tulin täytee. Eilen kävin Lynnin äitin kaa kaupassa ja uimassa sit täst omast pihast. Sit kävin ihan ex tempore Krisun kaa hyppimäs yhelt sillalta ja se oli jänskää! En olis uskonu et uskallan hypätä, mut niin vaan uskalsin. Eka hyppäsi niinku sillan tasolta kaiteen toiselt puolelt. Sit sen jälkee hyppäsin KAITEEN PÄÄLTÄ! Vau. Mut joo jos olisin jääny kattelee pitkäks aikaa ni en varmaa olis uskaltanu, mut päätin et meen heti enkä mieti mitää. Ja kiljuin hulluna koko matkan veteen mut se on siis edelleen ihan automaattireaktio, joka vaan tulee.. No can do. Mut se oli aika kivaa jopa se hyppiminen ja olisin menny vielä mut sit merivartiosto tuli kieltää meit.

Sit illaks menin Lynnin kaa valmentamaan purjehtijoita hesaa, mut koska oli ukkonen ja sato ni sinne tuliki vaan yks junnu. Vähän se saikin sit henkilökohtasta valmennusta. Ja mä siis olin vaan kyydissä ja imin itseeni merituulta ja purjehdusoppeja (skuta in skuta in skuta in!!, spänn outhålet (tai miten kirjotetaakaa), ta negativ kurs!, lo/lä, slag, baken ut baken ut!,så kryssar vi tillbaka jnejnejne..:DD) Ja sit illal leivottii Lynnin kaa marjapiirakkaa ja se oli ihan sairaaaan hyvää. Ja sit juteltii varmaa kello miljoonaan asti yöllä.


Tänään oon sit vaan chillaillu. Vähän ottanu aurinkoo ja nauttinu.

Yks juttu. Ku ollaan liikuttu tääl niin paljo veneil, ni oikeesti oon vähä alkanu ymmärtää miks suomenruotsalaiset kuvittelee olevansa vähä niinku bättre folkkia. Siis yleisesti ottaen, ku on se käsitys sillai, Lynnin perhe ei kuulu niihin:D katos ku sitä vaan ajellaan veneellä paikasta toiseen, kaasutetaan vaan tukka hulmuten tuulta päin, kyllä' siinä tulee aika cool ja valtias-olo. Oikeesti. Kannattaa. kokeilla:D

torstai 10. kesäkuuta 2010

Diipadaapa

Kesälomassa on se huono puoli, että kaikki on töissä. Ja varsinkin se korostuu nyt, kun en voi treenata täysipainoisesti. Siis mulla on vaan aikaa, aikaa ja aikaa. Ja tekis mieli kovasti nähä kavereita, mutta kaikilla on koko ajan jotain. Tai melkein kaikilla. Eilen näin jopa kahta kaveria, mut aika ex tempore. Kävin Juhan kaa käppäilemässä ja juttelemas Hervannas, siis ei oltu nähty ku viimeeks Harrin tupareis ja siit on aikaa. Sit sille käviki just heti ku kysyin, vitsi mä tykkään ihmisist joille joskus käy heti eikä aina tartte suunnitella sadan vuoden päähän näkemistä. Kierrettiin vähä Hervantaa uusista paikoista mis en ollu enne käyny, näin esim. Ahvenisjärven ekaa kertaa. Ihan nättejä paikkoja oli. Ja Etelä-Hervannasta löyty jopa K-marketti! Hah, sitä vaan automaattisesti kuvittelee et kaikki elämä loppuu Duon (Hervannan kauppakeskus) ulkopuolelle.. Sit Juha lähti poliisikavereittensa kaa johki tansseihi ja mä soitin Hanskalle ja tunkesin kylään. Ja opeteltii Hanien kaa yhtä tanssia mikä esitetää sitte Kuun ja Elnan kaa Hessuvaarin 75v-synttäreillä. Hih:D tanssiminenki voi olla kyl aika hikistä puuhaa, ainaki jos ilmastointi ei oo maailman paras ja on farkut päällä. Päästii yli puolen välin ja Hanie oli hyvä!

Näin myös tiistaina Jonnaa pitkästä aikaa, istuskeltiin koskenrannassa pirtelöitä siemaillen ja juteltiin kuulumisia. Jonna on kyllä hauska tyyppi, toivottavasti se pysyy vielä mahdollisimman pitkään Suomessa. Jonna kun on sellanen maailmanmatkaaja.. Oltiin samas eskaris ja sit niiden perhe muutti Thaimaahan ja sieltä ties mihin ja nyt ne on ollu Suomes takas jonkun aikaa.

Keksittiin ihan sikahyvä yllätysohjelmanumero myös Hessun synttäreille Hanskan kaa yhtenä päivänä ja leivottiin myös super-joka-maun-suklaa-muffinsseja. Siis kun niihin piti laittaa aina suklaapala sisälle suklaasydämeks ni laitettii niihin kaikkia eri suklaita. Maraboun polkkaa, Fazerin omaria, Maraboun toffee walnuttia ja sit iha fazerin konvehteja. Haniella kun on oikeen herkkukokoelma siel sen keittiönkaapin ylähyllyllä.. Mun lemppari oli varmaan se missä oli sitä polkkaa sisällä. Ja siitä ylläriohjelmanumerosta en sano enempää ku se on yllätys:D

Mulla on jo kaks päivää pörränny mun huoneessa superidiootti kärpänen. Tyhmä. Enkä saa sitä kiinni koska kärpäset on liian nopeita. Hyttyset on sopivia. Sit mä vaan heilun ja huidon sitä turhaantuneena.

Kävin muuten puntilla pumppailemassa kevyesti ku mun totaaliurheilukielto muuttu vain-kevyttä-säännöksi. Se on aina täynnä pappoja se puntti. Melkein aina, niinku nytkin, joku pappa kysy multa että "ootkos sä meloja?". Aina ne tunnistaa. Mut toisaalta yleensä ne jotka tunnistaa on just tuolla Kauksun puntilla, eli ne on varmaa nähnykki melojii sit jonkun verran. Ja sit ihmetytti yks juttu. Mun mielestä yleensä ku papat kiroilee ni ne sanoo helvetti tai saatana tai perkele. Mut tuolla yks pappa sano vittu. Mä en tiiä oonks mä ihan ulalla mut mun mielestä vittu kuuluu yleensä vähä nuorempien suuhun. Tai no siis ei kuulu, vaan se tulee sieltä:D hah. No joo. Mulla on rahat loppu ja vuokra pitäis maksaa mutta vielä en voi kun raha-asiat ei oo vielä selvinny. Pah. Inhoon odottaa.

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Mulle Epic!!

Päivän ilouutinen: mä korjasin mun rikkinäisen ompelukoneen! No, myönnetään, ei se ollu mikää iso vika, mut edellisel kerral ku se hajos ni yritin ja yritin selvittää vian syytä eikä mitää tullu ja meni totaalisesti hermot! Nyt olin just päättäny lähtee viemää eurokankaasee konetta korjauksee mut sit selvitinki vahingos syyn eikä tarttenu alkaa raahaa sitä taas sinne. Eurokankaassa kävin kuiteski, ja ostin pieniä paloja paria aika herkullista kangasta. Kangaskauppa on on ihan taivas, sitä vaan bongailee kangasihanuuksia ja mitä enemmän silmät imee värejä ympäriltä itteesä sitä enemmän suuremmaksi muuttuu se mahdollisuuksien maailma, mitä kaikkea niistä kankaista voisikaan tehdä. Inspiraation paikka! Itseasias kun kävelee siellä kangasrunsauden keskellä, ni mahdollisuuksien maailma tuntuu nii suurelta ettei saa kunnolla yhdestäkään mahdollisuudesta kiinni, mut sit myöhemmin ajatukset muhii ja voi tulla joku houkutteleva idea, tai sit se idea tulee suoraan jonkun kankaan kohdalla et tästä on vaan pakko koittaa tehä jotain tiettyä. Tänään tein ainoostaan sellasen viidenminuutin leipäpussin, ku mun sämpylät ei oikeen tykkää joutua muovipussii. Siis kun kuumii sämpylöit ei pitäis laittaa muovipussii, ne pitäis jäähyttää eka, mut en jaksa ni tein niille oman vaaleanpunaharmaan pussukan. Se on kätevä.

Pyry oli mun luon yhen yön ku sil oli menoo täällä päin, meil oli eilen illal kiva leffailta, katottii In to the blue. Ja Pyry tarjos mässyt ja osti jopa omenalimonadia nams! On muuten ainut limsa mistä nykyään tykkään. Leivoin myös eilen kaks juustokakkua, että Pyry sai maistella haluisko se jompaa kumpaa sen ylppäreihin.
 

Nyt siis kaikki mun luokse niitä syömään koska en mä saa niitä yksin syötyä!!:) Tänää ku Pyry lähti ni kuinka ollakaan sil oli auton valot jääny päälle oivoi ja almost pulassa oltii ku se ei käynnistyny vaik joku ohikulkija mies koitti omast autost niil johtojutskil antaa virtaa. Pyry meinas jo lähtee ostaa uutta akkuu mut sit mä kävin viel kysyy yhtä naapurii antaa virtaa ja ei menny ku ehkä minuutti ja hurhur auto lähti käyntii. Siis sen ekan tyypin johot oli jotenki vialliset. Ku siis se auto ei ees yrittäny, siitä ei kuuulunu pihahdustakaa vaikka ne yritti varmaa 15minuuttii siirtää virtaa.

Mä oon keksiny uuden himokohteen. Mä haluun Epicin. Tai no, ennemminki haluun päästä testaa Epicii. Se on siis yks kanoottimerkki mitä melkei kellää suomalaisel ei oo ku kaikki on nii hemmetin vannoutuneita Nelo-faneja. Mä haluun testata Epic K1 Legacy M:a. Sitä voitte kurkata tästä. Mun tänhetkinen kanootti puristaa kinkkuluista ja se sattuu ja se ei oo kivaa ja se vähän estää kunnon melontaa. Mut eipä mulla oo myöskää tollasia varoja mut siis haluisinki päästä vaa testaa sitä. Myös Epicin melaa olis jees testata, mut se voi jopa olla mahollista ku Jennil kai on sellanen. Ihan muuten bytheway, ehkä parasta melonnassa on meloa pyrähdys pieneen vastatuuleen, ku tuntuu et menis ihan sairaaan lujaa:D

Sain tänää antibioottikuurin (taas), toivottavasti tää yskä viimein sais turpiisa ja lähtis pois..

maanantai 24. toukokuuta 2010

Sadepäivän puuhailua

Voihan Taylor sentään. Mul oli matikan, ima nelosen tentti äsken ja eipähän menny kauheen hyvin. Mut se ei kyllä mua hirveesti nyt haittaa, koska saan kuitenkin aika lailla oikeen määrän noppia (noppa=opintopiste) opintotukee varten. Ja mun panostus oli aika nolla, koska oli vaan paljon kiinnostavampaa tekemistä koko paljo ja koska olin melkei koko kurssin ajan ollu poissa ni ei sitä kauttakaa ollu yhtää hajulla asioista ja päätin et käyn vaan jotai tehtävii läpi tänää. Ja plaah olisin niin tooivonu et olis kysytty Hessen matriisia tai pienintä neliösummajuttua mut ei sit kysykää vaa jotai puoliks viimekurssin asioita mitä ei sillo käyty ja kaikkee muuta paskaa kiitos! Hah, mun luokkakaveri oli kans tuol (ku toi oli siis uusintatentti ku olin ekan tentin aikan spaaniassa) ja se uusi sen koska oli jääny pisteen päähän vitosesta. Voi moro. Se on kyllä tosi kiva tyyppi, mut siis en ihan hyvällä tahdollakaan usko et yhellä matikan numerol on ny nii välii onks se ny nelonen vai vitonen.

Aiasta nakkijuustomunakkaaseen, arvatkaas minkä söin tänään! Avocadon! En muista millon olisin viimeeks avocadoa mussuttanu, ehkä joskus ihan pienenä ku äiti joskus aina osti niitä. Ja sitten tein ihan super-ruokaostokset. En oo KOSKAAN ostanu niin isoja ruokaostoksia, 26 egee. Ostin kaikkee kuivaruokaa ja säilykkeitä valmiiks varastoo (äitiki toi vkl jauhoo ja kaikkee joten olo on ihan hamstraajan) ja sit hedelmii taas ja kaikkee monipuolista mikä kuuluu mun uuteen ruokavalioon:D Ps. hiivan hinta oli noussu 10 senttii ja ku se oli siis ennen 24 senttii  ni sehä on ihan sairaan iso prosentuaalinen nousu! Törkeetä.

Eilen Hanskan kanssa leivottii juustosämpylöitä ja oli hyviä. Nyt leivon just kotona porkkanasämpylöitä. Ku aattelin et siinä muodossa se porkkana vois ehkä mennä, ku en tykkää siitä yhtää raakana. Keitettynä menee mut en yleensä keitä (lue en ole kertaakaan keittänyt).

Kiitos muuten älysti Helille ja Sailalle ja äitille ku tiskasitte mun tiskejä! Ja kiitos mulle kun tiskasin Peetun tiskejä! Nyt meen pyörittelee sämpylöitä heihei:D