Books

Kävin jo jokin aikaa sitten kirjastossa ja lainasin hetken mielijohteesta kiinnostavia kirjoja aika paljon.

Johda ihmistä - psykologiaa johtajille. Erittäin mielenkiintoinen aihe ja hyvin kirjoitettu kirja. Loppuun asti en kuitenkaan kerennyt lukea kun kirjasta oli varaus ja piti palauttaa. Mutta mieli tekis ostaa kirja jopa ittelle.

Muodin vuosikymmenet. Selailin, en lukenut, en ikinä saanut aikaiseksi.

Digifotokoulu. Liian teknisesti kirjotettu ja luotaantyöntävä jo sen takia. Kiinnostusta kuvaamiseen olisi, mutta ei nappaa kyllä tällä tyylillä.

Alastonvalokuvaus. Mietin eka et enhän mä tätä kehtaa laittaa, mut miksen. Ihminen on alasti kauneimmillaan ja myös haavoittuvaisimmillaan, siis erittäin kuvauksellinen. En ole ikinä alastonvalokuvausta kokeillut, mutta olis kyllä kiva joskus kokeillakin. Selailin ja luin sieltä täältä.

Digijärkkärikirja. Alotin lukemaan. Luin ehkä 10 sivua. Mut tekninen ja liian yksityiskohtainen lähestymistapa kyllä tässäkin tapauksessa teki touhun tylsäksi ja kesken jäi.

Kuvaa asenteella! Loistava kirja. Kiitos Kenneth Lehtinen. Tämä on toinen kirja, jota oikeasti harkitsen hankkivani itselleni jossain vaiheessa. Käytännönläheinen ja kiinnostava tapa lähestyä valokuvausta.

Minä, Mauri Kunnas. Alotin lukemaan, ja selailin vähän. Ehkä kaikista eniten hetken mielijohteesta lainattu kirja. Kukapa ei tykkäisi Koiramäen sankareista ja olisi siksi edes vähän kiinnostunut niiden luojasta? Mulla on toista vuotta itse asiassa jopa Mauri Kunnaksen Koiramäen kalenteri. Se on ihana.

Uppo-Nalle. Ah. Lapsuuden suosikki. Oli pakko lainata ja verestää muistoja. Luin alusta loppuun!

Plumfieldin pojat. Edelleen nuorten osastolta. Lainasin vaan jonkun ja otin mukaan Portugaliin matkalukemiseksi. Vähän kyllä harmitti kun huomasin sitten matkalla takakannesta, että kirja on jatkoa Pikku Miehiä -kirjalle, jota en ole lukenut. Aluksi oli myös vähän tylsä, ehkä siksi ettei tiennyt hahmoja entuudestaan, mutta kun leiriltä loppui vapaa-ajan tekeminen niin kyllähän se siitä sitten tuli ahmittua..

Minne pikkutyttöni katosi. Tää oli esillä jossain esittelyrekissä. Mua kiinnostaa toi aihe, mun mielestä on tosi surullista, miten nykyään lapsuus tuntuu aina vaan lyhenevän ja yhä nuoremmat tytöt alkaa meikkaamaan ja miettimään tosi paljon ulkonäköä. On säälittävää katsoa kun bussissa näkee tosi nuoria tyttöjä (ja kyllä vanhempiakin), jotka unohtaa selvästi itse elämisen, kun näkee oikein kuinka ne miettii koko ajan miltä ne näyttää. Ja peilaalee vielä neljän sekunnin välein bussin ikkunasta, että kaikki hiussuortuvat ja meikit on varmasti kohallaan. Mietityttää, että jos joskus itse on äiti, niin mitenköhän onnistuu kasvattamaan niin, ettei sitten omasta lapsesta tulisi sellanen ulkonäön orja. Mutta eipä ole kovin ajankohtainen murhe kyllä :) En lukenut kirjaa, ehkä vähän alkuinnostuksessa lueskelin alusta. 

Kuten näkyy, en lukenut suurtakaan osaa kirjoista. Silti oli kivaa lainata ja kierrellä kirjastossa ja tehdä löytöjä. Ja tulihan joku joukosta jopa luettua. Kirjastot on jees!

Kirja-arvosteluja:D

Kävin tänää kiropraktikolla. Oli vähän jänskää ku en oo koskaan ennen käyny. Luulin et se olis joku sellanen vanha ja kokenut mut se oliki ihan nuori jäppinen! Mutta tosi kiva ja hyvä. Huomasin heti vaikutusta käynnin jälkeen:)

Tenttiviikko lähestyy ikävästi, ens tiistaina mulla on kai eka tentti. Ei huvita, ylläri. Oon pihalla aika monesta aineesta, mun aktiivisesti aloittanut koululaisminäni on jo salaa vaihtanut lupaa kysymättä laiskuus-vaihteen päälle. Mikä käytännössä tarkottaa että olen käynyt vähän valikoivasti luennoilla, koulun alusta lähtien luennoilla käymistäni kuvaa sellanen negatiivinen lineaarinen kuvaaja.

Oon lukenut kirjoja! Nyt en muista kirjotinko niistä jo mut en muistaakseni. Tätini Eva suositteli mulle kaksi ensimmäistä:

Miika Nuosiainen: Vadelmavenepakolainen
Kertomus suomalaisesta miehestä, joka haluaa tulla ruotsalaiseksi. Menee yli, mut menee yli niin kovaa ja korkeelta et joissain kohissa oikeesti melkein nauraa ääneen.

Jan Echenoz tai miten ikinä kirjotetaakaa: Pitkä juoksu
Kertomus Emil Zatopekin tiestä olympiavoittajaksi. Lyhyt, helppolukuinen ja mielenkiintoinen. Todentuntuinen, rehellinen.

Leena Lehtolainen: Studio Näktergalen
Maria Kalliosta kertova ei-mtn-hajua-kuinka-mones rikosromaani. Hyvä, vaikka loppuratkaisu olikin arvattavissa aika pitkään. Kyllä dekkarit on aina mukavaa ja kevyttä lukemista.

Erlend Loe: Fakta om Finland
Alotin, en lukenu loppuu, ehkä vajaaseen puoleen väliin, tuntu vaan et nyt ei huvita, ja se tunne oli voimakas, todella voimakas, kuin raju tuuli, ja minä vihaan tuulta, kuinka paljon vihaankaan tuulta, varsinkin silloin kun se on kylmä, mutta ei, kyllä tuuli joskus on myös kiva, silloin kun on muuten kuuma ja se viilentää, mutta siis kyse oli huvittamisesta, on aika paljon asioita mitkä ei huvita, kuten siivous ja läksyjen teko, mutta silti ne pitää tehdä, ne ovat velvollisuuksia, ja ihmisellä on paljon velvollisuuksia, koko elämä on oikeastaan pelkkiä velvollisuuksia, ne kasaantuvat, mitä pidemmälle elät, sitä enemmän velvollisuuksia, ja mitä enemmän niitä suoritat, sitä enemmän niitä on edessä, mutta tosiaan, minulta jäi kirja kesken, koska olen vuosien aikana, joita minulla muuten on jo useita takana, lukua en kerro mutta voin sanoa että elämää olen jo nähnyt, niin siis vuosien aikana olen oppinut, ettei kannata käyttää aikaa turhaan, ei kannata, koska ei elämä jatku loputtomiin, kannattaa keskittyä tekemään asioita joista pitää, vaikka kyllä velvollisuudetkin pitää tehdä, ja niitähän oli paljon, eli ei taida olla muuta ratkaisua kuin koittaa opetella pitämään velvollisuuksista.

Toi kertoo jo aika paljon kirjasta. Siis se on kirjotettu tajunnanvirtana, yks virke saattaa kestää vaikka koko sivun mitan.  Aika raskaslukuinen juuri siksi, kun kappaleet tosi pitkiä eikä oo "hengähdystaukoja". Kirjalla on kyllä myös juoni, mutta se etenee erittäin hitaasti. Kirja siis kertoo jostai esitteen tekijästä ja kirjotettu tajunnanvirtana,

Se kirjoista, oliki jo pitkä aika ku oli viimeeks lukenu mtn. Mul on vaa sellai onkkelma, et sit ku alotan jonku hyvän kirjan, ni en pysty lopettaa ennen ku se on loppu. Tai siis kaikki muu mitä teen ni alitajuisesti koko ajan haluisin vaa jatkaa kirjaa. Kertoo mun kärsimättömästä luonteesta. Mut sit taas tulee aikoi et en lue pitkää aikaa.

Herkkukerho kukoistaa, meillä oli just leffailta maanantaina ja katottiin Perhosvaikutus. Aluks tuntu et olipa surkee, vitsin tyhmä loppu (nimim. *vain onnellinen loppu käy) mut kun on vähän miettiny sitä jälkeen päin, ni olihan se periaattees ihan hyväkin.

Mut eiköhän tää riitä tältä kertaa!