Joulun parhaat cookiet

Tässä on yksi joulun ihanimmista resepteistä. Superherkkua, kannattaa kokeilla! Amerikkalaistyyliset cookiet saavat joulun makunsa suklaasta, karpaloista ja kanelista. Ja kaiken lisäksi tosi helppo tehdä!

Tällä reseptillä tulee 15kpl, yksi pellillinen. Tee tuplana, jos haluat keksien riittävän isommalle sakille.

90g huoneen lämpöistä voita (mikrota paloiteltua voita 10sek ja avot!)

1 dl fariinisokeria

¼ dl sokeria

1 kananmuna

2,5dl venhäjauhoa

1 tl maissitärkkelystä

1 tl vaniljasokeria

0,5 tl soodaa

0,5tl leivinjauhetta

0,5 tl kanelia

1 dl karkeasti rouhittua maitosuklaata tai valkosuklaata (noin 0,5cm paloja)

1 dl kuivattuja karpaloita

Ohje: Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja sekoita tasaiseksi. Taikinasta pitäis tulla kulhosta irrallaan oleva ”köntti”. Pyörittele taikinasta pyöreitä palloja ja asettele ne leivinpaperille. Paista uunin keskitasolla n. 7-10 minuuttia, kunnes pallot vähän ”lössähtävät”. Lössähtäminen tapahtuu aika loppuvaiheessa, silloin kannattaa olla tarkkana. Ei kannata odottaa, että kekseistä tulisi ihan tasaisia, keskeltä saa jäädä aavistuksen koholle. Keksit jatkavat nimittäin vielä laskeutumista uunista oton jälkeen. Itse ainakin tykkään sellasesta juuri ja juuri kypsästä, ihanan pehmeästä cookiesta. Toki jos haluaa enemmän rapeutta eikä niinkään pehmeyttä, niin voi pitää kauemmin. Anna keksien jäähtyä hetki pellillä, sitten voit siirtää ne tarjottimelle jäähtymään kunnolla.

Nauti <3 p="">

Ihana avocado-mutakakku

Naminami! Tässä kuvassa vielä ohut pohja, sillä en muistanut ottaa parennetusta versiosta eli paksummalla pohjalla tehdystä kuvaa.

Tämä resepti on pakko jakaa. Terveellinen mutakakku! Resepti sopii myös lähestulkoon kaikille, sillä se on maidoton, munaton ja gluteeniton. Periaatteessa se on myös raaka, mutta itse ainakin käytin ihan tavallista tummaa kaakaojauhetta, kun ei ole varaa ostella mitään raakakaakaojauheita :) Jos et ole vielä kokeillut avocado-suklaakakkua, niin suosittelen lämpimästi!

Kokeilin joitakin avocado-suklaakakkujen ohjeita mitä löysin netistä, ja tässä oma versioni. Se pohjautuu pääosin The goodmorning –blogin reseptiin, mutta tein jotain muokkauksia pohjan ja makeutuksen suhteen. Tein pohjasta paksumman, koska se tuo silloin mun mielestä paremman suutuntuman kombattuna samattisen pehmeän täytteen kanssa. Täytteen makeutin ainoastaan hunajalla.

Avocado-mutakakku (ohje 15cm irtopohjavuokaan, 4-6 hlöä)

Pohja

2 dl kuivattuja taateleita

1,5 dl mantelijauhetta

4 rkl maapähkinävoita

2 rkl kaakaojauhetta

2 rkl vettä

Täyte

2 pientä (á n.120g) tai yksi iso kypsä avocado

3 rkl kaakaojauhetta

2 tl vaniljasokeria

3 rkl hunajaa

2 rkl kookosöljyä.

1. Soseuta sauvasekoittimella pohjan ainekset tasaiseksi tahnaksi. Tämä vaihe on kakun työläin vaihe. Taateleita kannattaa ennen tätä vaihetta silputa valmiiksi esim. saksilla, jotta sauvasekoitin ei takkuuntuisi niistä niin pahasti. Painele seos vuoan pohjalle.

2. Mittaa täytteen ainekset samaan kulhoon ja soseuta ne sauvasekoittimella tasaiseksi. Kaada seos pohjan päälle ja laita jääkaappiin jähmettymään vähintään 4 tunniksi.

Minttu-avocado-mutakakku

Sama ohje kuin yllä, mutta lisää täytteeseen 5 pisaraa piparminttuöljyä.

Nautinnollisia herkkuhetkiä!

Kakku Countdown!

Päätin aloittaa Kakku Countdownin kannustamaan mua suorittamaan vielä loput kandiin tarvittavat kurssit TTY:lle. Kandiksi aion sieltä vääntää, mutta en tosiaankaan pidemmälle. Jonkun paperin aion kuitenkin niistä vuosista saada.

Jokaisen läpäistyn kurssin kunniaksi leivon siis kakun, jollakin uudella reseptillä tai reseptikehitelmällä. Olen juuri läpäissyt seitsemänneksi viimeisen kurssin, projektinhallinan. Sen kunniaksi halusin leipoa vadelmaisen uunijuustokakun. Halusin yhdistää kakussa vadelmaa sekä kondensoitua maitoa. Mieleistä reseptiä ei löytynyt, joten kehitin oman.

Tulos oli melko hyvä, sanoisin, vaikka ohje on maailman yksinkertaisin. Todella helppo. Yksinkertainen on kaunista, sanotaan. Yksinkertainn on myös maukasta!

Vadelmainen uunijuustokakku
(Ohje 4:lle, vuoan halkaisija 15cm)

Pohja:
150g digestivejä
50g voita

Täyte:
200g tuorejuustoa
1dl (=puolipurkkia) kondensoitua maitoa
1 dl paseerattuja vadelmia (= n. 2-3dl vadelmia)
1 muna

1. Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.

2. Sulata voi ja murskaa keksit. Sekoita ja painele irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Laita jääkaappiin jähmettymään.

3. Paseeraa vadelmat siivilän läpi (=siemenet pois). Tämä on vähän ikävä työvaihe, voi toki käyttää ihan vadelmia sellaisenaankin, mutta minä halusin rakenteesta oikein smoothin ja paseerasin siksi. Vadelmat on yllättävän täynnä siemeniä!

4. Vatkaa täytteen ainekset tasaiseksi seokseksi. Kaada seos pohjan päälle. Kypsennä uunissa 30 minuuttia (jos teet kakusta isomman, kypsennys aika pitenee todennäköisesti 45-60 minuuttiin. Voit kokeilla kypsyyden tarttumalla vuokaan ja kevyesti heilauttamalla. Jos täyte ei juurikaan liikahda, kakku on valmis.

5. Laita jääkaappiin jäähtymään. Nauti kylmänä.

Jos teet kakun normaalin kokoiseen vuokaan, eli halkaisijaltaan n. 20-25cm, tee tupla-annos.

Mikä minusta tulee isona?

Hairahduksia on tehty, mutta vihdoin on omalta tuntuva ala löytynyt. Sattuman kautta. Minusta tulee luokanopettaja. Tässä tulee nyt tarina siitä, miten minun polkuni ohjasi minut luokanopettajakoulutukseen.

Olenko aina unelmoinut opettajan ammatista? En. Olenko edes harkinnut sitä aikaisemmin? En. Totuus on, että se ei ole käynyt edes mielessä. Oon ajatellut, etten osaa opettaa. Ja että opettaminen on tylsää, kun vuodesta toiseen opetetaan samoja asioita.

Sitten viime tammikuussa pääsin tekemään yhden koulunkäyntiavustajan sijaisuuden - ja BÄNG! Siitä se ajatus sitten lähti. Heti sen päivän jälkeen heräsi ensimmäistä kertaa henkiin ajatus opettajan ammatista mahdollisuutena. Tajusin, ettei opettajan ammatti ole vain opettamista, vaan kasvatuksellinen näkökulma on siinä erittäin vahvasti läsnä.

Olin jo päättänyt hakea opiskelemaan muuta, koska tuotantotalous ei napannut missään vaiheessa. Ongelma oli, etten vaan aiemmin tiennyt mitä halusin. Oli parempi roikkua jossain ja opiskella edes jotain, kuin ei mitään. Puolitoista vuotta sitten vappuna kiinnostuin positiivisesta psykologiasta, ja ajattelin hakea seuraavana keväänä lukemaan psykologiaa. Lukiossa psyka ei ollut kiinnostanut, yllätys yllätys, joten olin käynyt sitä vain pakollisen yhden kurssin. Ilmoittauduin ensi töikseni sitten psykologian ylioppilaskirjoituksiin, jonka kävin tekemässä syksyllä 2013. Koska siitä saa pisteitä sitten pääsykokeessa.

Sitten hupsista keikkaa, sain aiemmin mainitsemani sijaisuuden, ja ajatus opettajuudesta alkoi itää päässäni. Aika nopeasti opettajan ammatti nousi psykologin ammatin edelle. Ja niinhän siinä kävi, laitoin luokanopettajan koulutuksen ykköshakutoiveeksi kevään yhteishaussa. Kakkoseksi laitoin sen psykan, koska ailahtelevuuteni takia halusin pelata varman päälle, jos mieli vaikka yhtäkkiä taas muuttuisi.

Vaan ei muuttunut. Loppupelissä en mennyt psykan pääsykokeeseen ollenkaan. Luin ehkä 2-3 viikkoa pääsykokeeseen, pari tuntia päivässä, pelkästään kännykältä, ei mitään muistiinpanoja. Kaikilla on oma tyylinsä. Jotkut ovat tätä kännykkälukemista ihmetelleet, mutta se oli oikeasti tosi kätevää: pystyi lukemaan mitä mukavimmissa paikoissa, kuten sängyssä ja sohvalla. Olin ennen pääsykokeita Unkarissa harjoitusleirillä, ja heräsin joka aamu joskus 5.30-6.00 välillä ja luin tunnin. Jos artikkeli jäi kesken, luin sen loppuun päivällä. Tiesin kuitenkin, että päivällä oli vaikeampi keskittyä lukemiseen leiriolosuhteissa (nimimerkki Kokemusta löytyy). Näin ollen olin päättäväinen, ja heräsin ennen muiden heräämistä lukemaan, koska se oli päivän hiljaisin hetki. Niin aamu-uninen kuin olenkin ja vihaan heräämistä, mä noudatin tätä rutiinia kahden viikon leirin ajan, koska motivaatio päästä kouluun oli niin kova.

Päivisin tein ajatustyötä opettajuuteen liittyen sekä kertasin pääsykoeartikkeleiden sisältöjä päässäni. Kevään aikana ajatukseni opettajuudesta kehittyivät ja kypsyivät. Mulle selkiytyi syyt, miksi haluaisin olla opettaja, ja minkälainen opettaja haluaisin olla. Tästä aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kuinka, mutta yritän tiivistää: Tahdon olla rakentamassa lapsille turvallista, hyvää oppimisympäristöä, mikä luo heille sellaista pohjaa, josta on hyvä ponnistaa elämään ja tulla kunnolliseksi kansalaiseksi. Tahdon auttaa lapsia myös löytämään omat vahvuutensa ja uskon, että jokaisella on vahvuuksia. Ne ei välttämättä ole kouluaineissa, mutta opettaja voi silti koittaa löytää ne ja tukea niitä. Omien vahvuuksien tunnistaminen ja ylipäätään se, että kokee välillä olevansa hyvä, on erittäin tärkeää itsetunnon ja –luottamuksen kehittymisen kannalta, ja se taas on asia mikä vaikuttaa koko tulevaisuuteen. Ja ylipäätään haluan olla innostamassa lapsia tekemään hyviä, ”kunnollisia” juttuja, löytämään iloa asioiden tekemisestä. Muustakin kuin kännykän näpertämisestä.

Ehkä siinä on tiivistetysti mun ajatusten ydin.

Mä oon tosi onnellinen, että oon löytänyt alan, jota oikeasti haluan opiskella. Mä ihmettelen miten kukaan voi tietää lukiosta päästessään, miksikä haluaa tulla isona. Ei ihme, että niin moni nykyään vaihtaa alaa tai löytää oman alansa vasta myöhemmin. Lukiosta valmistuttuahan ollaan vielä niin junnuja, ja oman itsen sekä identiteetin kehitys vielä ihan kesken.

Mä löysin kiinnostavan alan viiden vuoden harhapolun kautta. Se tuntuu tosi hyvältä. Ei se harhapolku vaan sen oikean löytäminen ;) Kauan kesti, mutta se oli mun polkuni. Mä en olisi tässä ja tämä ihminen ilman sitä polkua. Se polku on osa mua. Ehkä harhapolku on jättänyt mun sydämeen kuitenkin pienen murusen teekkariutta: saunominen ja uiminen alasti on vaan ihan parasta eikä nakuilu katso seuraa :D

Vihdoinkin mä tykkään opiskelusta. Ja lisäksi opiskeluporukkakin on ihan mahtava. Oi Oka on!

Diginatiivien maailmankuvan hyväksyminen ja hyödyntäminen

Kirsti Lonka kirjoittaa kolumnissaan Diginatiiveja ja digisiirtolaisia siitä, miten nykynuorten eli diginatiivien arki on erilaista kuin ennen, ja kuinka tämän tulisi näkyä koulussa. Kolumni alkaa autenttisella kuvauksella äidistä ja tämän teini-ikäisestä tyttärestä, joka makoilee sängyssä pläräten tablettia. Kuva maalautuu tuttuna näkynä jokaisen lukijan verkkokalvolle, ja saa lukijan hymähtämään itsekseen nykyajalle niin stereotypisestä tilanteesta. Kolumni on todella kivasti kirjoitettu ja se ikään kuin tempaisee lukijan mukaansa. Kolumnissa herätellään ihmisiä tajuamaan, että diginatiiveiksi syntyneet ihmiset ovat tottuneet aivan erilaisiin työskentelytapoihin, kuin aiempi sukupolvi. Vaikka käytös saattaa aiempaa sukupolvea kummastuttaa, niin yhtä lailla diginatiivien näkökulmasta on kummallista, jos heille laitetaan koulussa kynä käteen ja pyydetään tekemään muistiinpanoja paperille. He ovat tottuneet toimimaan ja oppimaan eri tavalla. Kolumnin kirjoittaja Kirsti Lonka on mukana pitkittäistutkimuksessa, jossa eri-ikäisiä nuoria seurataan ja tutkitaan usean vuoden ajan.

Longan kirjoitus on itsellenikin (alun perin hiukan mediakapinalliselle tyypille) se viimeinen herätys tämän päivän nuorten maailmankuvaan. Se on erilainen. Oppiminen pitää järjestää niin, että siinä hyödynnetään tämän päivän nuorten maailmaa ja heidän taitojaan. Ehkä tämän oivallus onkin tämän kurssin paras oppimiskokemukseni. Luin myös kurssin aikana muun muassa sellaisen artikkelin, jossa kerrottiin liikunnan opettajan hyödyntävän ”selfiekuvia” kannustimena liikkumaan. Opettaja kertoi antaneensa tehtäväksi ottaa selfie tietyissä paikoissa, ja oppilaat olivat innoissaan lähteneet toteuttamaan tehtävää ja samalla huomaamattaan kävivät lenkillä. Myös jostain kuulin kurssin aikana idean, että esim. kuvistunnilla nykypäivänä voisi ihan hyvin olla enemmän valokuvausta ja nimenomaan kännykkäkameralla, koska se on tätä päivää. Opetella ottamaan hyviä kuvia kännykällä. Tosi herätteleviä ja kivoja ideoita, jotka saivat minutkin innostumaan siitä, kuinka kivoilla tavoilla nykyajan nuorten maailman luonnollisia asioita voi mukaan opetukseen.

Viime luennolla luennoitsija haastoi miettimään, onko pääsy Internetiin nykyään ihmisoikeus. Vaikea kysymys. Mielestäni periaatteessa kyllä, kaikilla pitäisi olla oikeus käyttää Internetiä. Se on kuitenkin eri asia, onko kaikilla siihen konkreettisesti mahdollisuus. On selvää, ettei kaikkien ihmisten saatavilla ole laitetta, jolla Internetiin pääsee.

Uskoisin, että tulevissa opinnoissani digitaalinen media tulee olemaan paljon läsnä. Enimmäkseen tietysti sosiaalisen median kautta, sillä meillä on somessa aktiivisia erikokoisia oman alan opiskelijaryhmiä, jotka mahdollistavat vertaisoppimisen ja yhdessä opiskelun.

Päättämätön pähkähullu

Maailma on ongelmia täynnä – niinpä minäkin olen ongelmallinen. Päättämättömyys on ongelmistani suurin.

Onneksi pulmani on pohjimmiltaan positiivinen. Kiinnostavia asioita on liikaa! Olen yksinkertaisesti kiinnostunut liian monesta asiasta. Mutta luonnollisestikaan aika ei riitä kaikkeen. Elämä on valintoja, tiedän. Mutta entäs sitten kun mieli muuttuu 53 kertaa päivässä?

Mä en yksinkertaisesti voi ymmärtää ihmisiä, jotka ei harrasta mitään. Miten kukaan voi olla harrastamatta mitään, kun on niin paljon kaikkea siistiä tarjolla?!?

Katsotaanpa vaikka mun himotuslistaa. Haluaisin harrastaa…

…seikkailu-urheilua. Jonkun kanssa! En yksin. Eli tarviin jonkun muun yhtä pähkähullun.

…tanssia. Rock’n’swingiä oonkin jo vähän harrastellut (vaikka se onkin nyt vähän jäissä ajan puutteen takia), mutta kiinnostaa myös melkein kaikki muut tanssilajit!

…erilaisia kädentaitojuttuja. Työväenopisto tarjoaa niin paljon kaikkia siistejä kursseja! Ja kässätunnilta saa joka kerta lisää inspistä.

…valokuvausta. Haluisin oppii ottaa oikeesti hyviä kuvia, haluisin oppii ymmärtämään kameraa ja valoa.

…kuorolaulua. Vaikken osaa laulaa, niin mun salainen toive olis lauluharrastus ryhmässä. Laulaminen ryhmässä on niin kivaa!

…akrobatiaa. Temppuilu on parasta!

…kieliä. Edelleen, työväenopistolla sekä tietysti yliopistolla on tosi paljon tarjontaa… Espanja ja venäjä kiinnostaa tällä hetkellä eniten.

…kiipeilyä. Ainakin kokeilla. Se on ollu tässä jo jonkin aikaa projektina, mutta en oo vielä saanu toteutettua.

…melontaa kaikissa sen eri muodoissa. Haluun päästä kokeilemaan koskimelontaa, haluun tehdä hyvällä porukalla pitkiä melontaretkiä, haluun oppia eskimon, haluun kokeilla rajoja melomalla ylipitkiä melontamaratooneja (mieluiten jonkun kanssa kaksikolla), haluun kokeilla c-kanoottia ja suppilautaa.

…olla mukana jossain vapaaehtoistoiminnassa, kuten sporttikummina tms.

Nää nyt tuli ekana mieleen. Aikamoinen lista. Mulla on sellanen olo, kuin mua vedettäisiin samaan aikaan sataan eri suuntaan. Houkutuksia on niin paljon. Ja mieli vaihtuu mielialan mukaan.

Nyt tämä päättämätön pähkähullu virkkaa pari riviä ennen kuin painaa pään tyynyyn, jotta voi taas huomenna vaihtaa mieltä. Parasta olis ajattelun lopettaminen, niin mieli ei vois vaihtua koko ajan. Kuka voisikaan ottaa multa ajatukset pois?

Mediakapinallinen – konservatiivinen old school -idari?

Myönnettäköön se heti näin alkuun – olen sivistymätön mediakapinallinen.

Mediakapinallinen, koska olen sivusta seurannut, kuinka some on älypuhelinten myötä imaissut monet ihmiset loputtomaan somekierteeseen, jossa live-ihmisten kanssa jutustelun ja elämisen raja-arvo lähestyy nollaa. Se on herättänyt sisäisen kapinasieluni hiljaisesti vastustamaan niin somea kuin älypuhelimiakin.

Sivistymätön, koska en juurikaan lue uutisia. Miksi? Teen varmaan jotain muuta silloin. Kotiin ei tule lehteä ja netissä en muista, että on olemassa muitakin sivuja kuin fasepuukki ja geemaili. Haa! Kiinni jäin. En siis ole täysin immuuni somelle. Kukapa voisi naamakirjan koukkua vastustaa? Onhan niitä tietysti muutamia. Minäkin käyn tasaisin väliajoin ankaraa sisäistä kamppailua, pitäisikö poistaa fb-tili. Mutta kaksi asiaa estävät sen: 1) Facebook on nykyään yhä enemmän tiedotuskanava. On hyvin mahdollista, että joitakin tärkeitä infoja ja tapahtumakutsuja ei enää edes jaeta muualla kuin facessa. Itseasiassa naamis on vastuussa siitä vähästä sivistyksestä, joka ylleni lankeaa. Mullistavimmat uutiset, blogikirjoitukset ja muut median ilmentymät tulevat tietooni juurikin kavereiden jakamana fabossa. 2) mulla on ulkomaalaisia ystäviä, joihin fb on yksinkertaisesti helpoin ja halvin tapa pitää yhteyttä.

Peruutetaanpas vielä ajassa taaksepäin. Mun ensikosketus tietokoneeseen on ollut joskus apauttiarallaa nelos- tai vitosluokalla. Mun luokkakaveri teki mulle kirjaston koneella sähköpostin artic.nettiin ja se keksi mulle käyttäjänimeksi hottuisku. *Facepalm*. Oi niitä aikoja. En ymmärtänyt silloin tietokoneista tai internetistä mitään. Mutta siis sähköposti? Ihanku joku olis mulle silloin lähettänyt sähköpostia? Ehei. Mä lueskelin siellä mm. artic.netin tarjoamia toosi hauskoja sananväännöksiä. Rusoposkinen inkkari ja sitä rataa. Articin jälkeen jossain vaiheessa seurasi Hotelli Kultakala. Muistatteko sen? Tuntuu ihan kalkkikselta, kun ajattelenkin sitä, siitä on niin kauan. Joskus olin ”rohkea” ja menin tässä nimenomaisessa Hotelli Kultakalassa jonkun urospuolisen hahmon viereen sängylle omalla hahmollani sanoen varmaan samalla jotain mikä silloin tuntui tosi tuhmalta.. ja tietenkin juuri sillä hetkellä rakas äitini oli tietämättäni saapunut kirjastoon ja löysi minut tietokoneelta. Nolostumisen määrällä ei ollut rajaa. Että semmoiset ensikosketukset someen.

Kuka muista Hotelli Kultakalan? (kuva täältä)

Nykymaailmassa teknologia on arkipäivää. Ja arkiyötä. Ja teknologia kulkee hyvin usein käsi kädessä median kanssa. Teknologia ja media ovat ottaneet meistä ylivallan. Teknologia korvaa ihmiset työpaikoilla ja ihmiset korvaavat ihmissuhteensa medialla. Kyllä mä myönnän, että teknologia ja media ovat tuoneet paljon, paljon hyviä asioita tähän maailmaan. Ja se on tosi hieno juttu. Mutta asioilla on myös kääntöpuoli, ja tästä kääntöpuolesta mä olen huolissani. Koska lupasin tähän tekstiin kapinaa ja konservatiivisuutta, niin mun on pakko huutaa vastalause Jonnalle some-riippuvuuden positiivisesta luonteesta. Mun mielestä riippuvuus ei ole koskaan hyvä juttu. Riippuvuus on liikakäyttöä tai pakkomiellettä. Pitää olla elämää somen ulkopuolella. Ennen kaikkea pitää osata erottaa, milloin on aika somelle ja milloin on aika olla tässä hetkessä ympärillä olevien live-ihmisten kanssa. Liian usein näkee, kuinka kaveriporukka istuu pöydän ääressä ja jokainen naputtelee omaa puhelintaan. Se voi jatkua ikuisuuksiin. Silloin tällöin joku löytää jonkun livekommunikoinnin arvoisen kuvan tai videon, työntää puhelimen kaverinsa nenän alle ja hetken pienen he kikattavat yhdessä irrottamatta katsettaan ruudusta, jonka jälkeen he palaavat omien ruutujensa vangeiksi. Jos olet tällaisessa joukossa ilman älypuhelinta, se on raivostuttavaa. Jos katselet touhua vierestä kuulumatta joukkoon, se on vähän surullista. Jos kuulut älypuhelinjengiin, se on vaan sun tapa hengailla etkä ees tajua, mitä menetät.

Huolestuttavaa on myös se, kuinka nuorena lapset aloittavat median ja teknologian käytön. Tänään ravintolassa joku ehkä nelivuotias poitsu räpläsi syödessä älypuhelinta. Pitää alottaa nuorena, vai miten se meni? Voisiko kuitenkin vaikka perheen yhteisen ruokailun ajan koittaa keskittyä olemaan perheen kanssa? Paljon on vanhemmista kiinni. Jos vanhemmat tyrkkäävät lapselle laitteen, niin aivan varmasti se alkaa sitä räplätä. Vanhempien pitäisi huolehtia, että lapset tekevät muutakin kuin pelaavat tai somettavat älypuhelimilla. En väitä, etteikö pelaaminen stimuloisi aivoja, mutta väitän että pelaaminen puhelimella neljän seinän sisällä on ihan eri juttu kuin aktiivinen pihaleikki live-ihmisten kanssa. Pihalla lapsi saa raikasta ilmaa, liikuntaa ja erilaista virikettä aivoille. Pihalla pienen pään pitää itse kehitellä kivoja leikkejä eikä kone sanele niitä. Mun vakaa uskomukseni on, että ihminen tarvitsee liikuntaa voidakseen hyvin. Mun epätieteellinen ja tietoon pohjautumaton uskomukseni on myös, että ihmiset olisivat henkisesti paljon terveempiä ja vähemmän masentuneita, jos he liikkuisivat tarpeeksi ulkona luonnossa. Luonnossa oleminen ja liikunta lisäävät hyvinvointia. Ruudun tuijottaminen altistaa masentumiselle. Tämähän on siis minun mielipiteeni, ja mielipideasioista voi aina kiistellä.

Yksi mietityttävä asia lasten ja nuorten median käytössä on myös median sensuroimattomuus. Netissä lapsen saatavilla on hyvin paljon vanhemmille suunnattuja uutis- ja viihdesivustoja, joille lapsi voi ajautua joko vahingossa klikkailemalla tai tarkoituksella nuoren uteliaisuudesta. Lapsi voi kohdata monenlaista sellaista sisältöä, joka ei hänen ikäiselleen sovi, jota lapsi ei yksinkertaisesti pysty vielä käsittelemään. Lapsen oikeus lapsuuteen vaarantuu. Lapsuus tuntuu lyhenevän lyhenemistään. Kriittinen medialukutaito on nykyajan kansalaistaito, jonka opettaminen ja oppiminen on aloitettava aikaisin. Vaikka ei sekään tietenkään pelasta lasta sopimattoman mediasisällön kohtaamisesta aiheutuvalta järkytykseltä tai traumalta.

Lopuksi paljastus: nykyään mulla on älypuhelin. Onnistuin vastustamaan kiusausta siihen asti, kunnes muutin pois TOASilta. Kun netti ei enää kuulunutkaan vuokraan, ”suostuin” ottamaan käyttöön veljeni vanhan älypuhelimen, jota veli oli jo vuoden päivät tyrkyttänyt mulle. Oli järkevämpää ottaa käyttöön jo puhelinliittymään kuulunut netti, kuin tieten tahtoen hankkia kokonaan uusi nettilasku. Ja myönnän – kyllähän se helpottaa elämää. Siitähän tulee äkkiä riippuvaiseksi!

Pidän myös blogia, itse asiassa kahtakin. Toinen liittyy urheiluuni, ja tämä jota luet, on tällainen lifestyle-blogi, jota kukaan ei lue (no ehkä muutama kuitenkin) ja johon kirjoittelen silloin tällöin omaksi ilokseni ja muistoksi siltä varalta, että oma muisti joskus pettää.

Gopal

Käytiin kaverin kanssa testaamassa kasvisravintola Gopal, yhden toisen kaverin suosituksesta. Oli ihan hyvää ruokaa, mutta itse en kyllä tykännyt hintasysteemistä. Siellä annokset punnittiin ja maksettiin sen mukaan. Otin siis tosi pienen annoksen, ja silti annos maksoi 8 euroa. No, paikka sopii hyvin laihduttajille tai sitten rikkaille. Oli se ruoka hyvää, ei siinä mitään, mutta ei toisaalta mitenkään niin erikoista, että maksaisin siitä maltaita. Ei paini missään nimessä samassa liigassa Swagathin kanssa, joka edelleen on ehdoton ykkösmesta meikäläisen lounaspaikkalistalla.

Ravintolassa oli kiva tunnelma, vähän sellanen hippi-afrikka-boheemi-meininki. Paljon värejä. Ja tosi söpö vessa :) Käytiin siis Rongankadun Gopalissa. Ja siellä oli kyllä kiva istuskella ajan kanssa ja vaihtaa kuulumiset pidemmän kaavan kautta ystävän kanssa, jota ei niin usein näe :)

Swagath ja Borneo

Hiljaisuudesta huolimatta lounaspaikkojen kartoitus on jatkunut.

Toisena vuorossa oli intialainen lounasravintola Swagath Aleksanterinkadulla, ja ah sitä autuutta ja ähkyä. Aivan mieletön paikka! Paljon valinnanvaraa, kaikki älyhyvää. Yksi uusi makuelämys oli mangochutney, johon rakastuin täysin. 

Sen sijaan palvelu ei ollut Swagathissa mitenkään erityistä, ei irronnut kyllä intialaistytöltä kassalla yhtään hymyä. Mutta ruoka oli sairaan hyvää. Hinta taisi olla 9,20e tai jotain vastaavaa.

Swagathin jälkeen kokeilin malesialaista Borneo-lounaspaikkaa Tammelassa. Sitä oli mulle monet kehuneet. Mä kuitenkin petyin. Ruoka oli mun makuun liian tulista, ja suu oli tulessa koko ajan enkä maistanut itse ruuan makua. Harmitti. Asiakaspalvelu siellä oli kyllä mitä mainiointa, kovin aurinkoisia olivat ravintolan pitäjät. Lopussa alko vähän mietityttää kyllä ruuan todellinen tulisuus, kun lopuks tein niin, että annoin ruuan jäähtyä kunnolla lautasella ennen syömistä. Niin sit yhtäkkiä makukin tuli esiin eikä suu ollut niin tulessa. Eli mitä jos söinkin vaan nälkäisenä liian kuumana sen ruuan ja siksi se tuntui niin tuliselta? Jos joskus annan paikalle toisen mahdollisuuden, pitää sitten ainakin pitää tämä mielessä. Eli ruuan pitää antaa jäähtyä, niin se ei oo niin tulista. Välttämättä. Ja salaatti oli kyl aika aneeminen eikä mun makuun ollenkaan, jotain pahanmakusia vihreitä lehviä eikä mitään muuta väriä koko salaatissa. Ei niin hyvä kokemus siis kuitenkaan, ennakkokehuista huolimatta. Vai liekö ennakkokehut nostaneet riman vaan valmiiks tosi korkeelle?

Valomaalauskokeilu

Kuulin tossa jokin aika sitten ekaa kertaa sellasesta asiasta kuin valolla maalaus. Pitihän sitä heti kokeilla, vaikkei omat välineet ollu kovin optimaalisia siihen. Tai siis, siinä olis aika kätsyä olla kameraan kaukolaukaisin. Mä jouduin siis tyytymään pisimpään vakiomittaiseen suljinaikaan eli 30 sekuntiin. Kävin siis laukaisemassa kuvan ja sitten kipitin äkkiä valojen kanssa toiselle puolelle piirtelemään kaikkea kivaa mahdollisimman nopeasti kun oli vaan niin vähän aikaa :D

Tämmöisiä "taideteoksia" syntyi.

Jei :D Hauskaa ainakin oli. Ja toi valomaalaus on kyllä aika kiinnostavaa, siinä piilee kyllä paljon mahdollisuuksia.

Projekti Tampereen lounaspaikat tutuksi

Tajusin yhtenä päivänä, että olen asunut kohta viisi vuotta Tampereella, mutten silti tiedä täällä paljonkaan paikkoja. Lisäksi olen useita kertoja kävellyt kivannäköisten ruokapaikkojen ohi, ja miettinyt samalla, että olisi kiva kokeilla joskus jotain uutta paikkaa. Tämänhetkinen Tampereen ruokapaikkatuntemukseni perustuu nimittäin aika pitkälti Juveneksen ravintoiloihin.

Niinpä päätin, että nyt alkaa tutustuminen Tampereeseen ainakin ruuan kautta. Täten ristin alkaneeksi Tampereen lounaspaikat tutuksi -projektin. Tavoitteenani on tutustua erilaisiin lounaspaikkoihin Tampereella ja kokeilla uutta paikkaa noin kerran viikossa. Muina päivinä mennään Juveneksen opiskelijahinnoilla. Edullisilla paikoilla lähdetään liikkeelle myös tässä lounas-tourissa, mutta onhan se vaan totta, että edullisimmatkin normaalit ruokapaikat on 3-4 kertaa opiskelijaruokalan hintaisia.

Kerron kaikista kokeilemistani lounaspaikoista täällä blogissa. Parhaassa tapauksessa joku lukijakin innostuu kokeilemaan hyväksi koettua uutta paikkaa :) Vaihtelu virkistää!

Ensimmäinen uusi ravintola onkin jo korkattu. Aloitin Lähiruokalasta, jota olen ohikulkiessani useasti kiinnostuneena silmäillyt. Tässä yhteenvetoni.

Lähiruokala, Tiistai 25.2.2014

Salaattibuffet 7,50 €

Buffet 9,50 € (sulkeissa mun antama arvosana)

• Broilerin koipinuijat, muusi (L,G). (9)
• Makaronilaatikko (L). (8)
• Pinaatti-tofukasvikset (L,G). (6)
• Herkkusienikeitto (L,G). (10)
• Salaattibuffet (vaihtuvat raaka-aineet) + sal.kastike. (7)
• Leipä, vesi, kotikalja ja maito. (Mallasleipä 10)
• Jälkiruoka: Kahvi / tee. (Teetä ja hunajaa, nami!)

Lähiruokala sijaitsee Hämeenpuiston alapäädyssä, Klingendahlissa. Lounasta tarjoillaan arkisin 10.30-15.00. Valitsin Lähiruokalan ensimmäiseksi paikaksi siksi, että olin muutamia kertoja kävellyt sen ohi Ahjolan kursseille mennessäni. Kiinnitin huomiota oveen kiinnitettyyn menu-kylttiin ja suhteellisen edulliseen hintaan. Paikka jäi kaivertamaan mieltäni, ja lopulta ajatus kirkastui päässäni. Tein päätöksen ruveta tutustumaan Tampereen lounaspaikkatarjontaan. Ravintoloita on vaikka kuinka paljon, mutta en ole käynyt juuri missään, vaikka olenkin jo melkein viisi vuotta asustanut Tampereella.

Tänään projekti on käynnistetty, ja oikein menestyksekkäästi!

Lähiruokala oli ihan huippu. Aivan lemppareiksi ruokatarjonnasta nousi kermainen, suussa sulavan samettinen herkkusienikeitto. Se oli taivaallisen ihanaa. Ja uskokaa tai älkää, mutta mä en ole edes mikään sienten superystävä! Joten sen oli todella oltava täydellistä, että se mutkin lumosi niin täysin. Sitä kävi kyllä muutkin mun ohessa kehumassa, samoin kuin tummaa, pehmeää mallasleipää, joka oli toinen suursuosikkini. Lämpöistä, tuoretta, älyttömän mehevää ja ihanan aromikas maltaan maku. Kiitokset vain mallasleivän taikoneelle Päiville (kuulin kun Päiviä kehuttiin leivästä).

Salaattia vasemmalla, ja leipää, makaronilaatikkoa, tofukasviksia, kanaa ja muusia oikealla.

Tältä paikka näyttää. Oli siellä oikeesti muitakin, mutta odotin sellasen hetken, että just tossa suunnassa ei näkynyt muita:)

Muukin ruoka oli oikein maukasta, sellaista kunnon kotiruokaa. Maistoin kaikkea mitä oli tarjolla (ks. menu ylempänä). Salaattipöytä ei ollut kovin erikoinen, vain kahta eri salaattia (pastasalaatti + perus vihreä salaatti) ja suolakurkkuja. Salaatti oli kyllä maukasta ja todella freshiä, molemmat laadut, mutta en olisi siitä kyllä maksanut salaattibuffetin hintaa 7,50e. Normaalibuffetissa lounaan lisänä salaatti kelpasi kuitenkin vallan mainiosti.

Asiakaspalvelu oli hyvää ja paikka oli siisti, sopivan tyylikäs ja viihtyisä. Lounastajia oli monen ikäisiä, niin nuoria kuin vähän vanhempiakin kansalaisia.

Tämän kokemuksen perusteella suosittelen lämpimästi Lähiruokalaa lounastamiseen!

Ullakon aarteita

Tässä ei taida tarvita sanoja. Näin mielikuvituksellisia ja kapinallisia sitä on yläasteen ATK-tunnilla oltu. Kun kaveri on tehnyt anomuksen pelikentän päällystämiseksi niin minähän anoin anomuksen hylkäämistä.

Elämäni kirjat

Osallistuin facebookissa statuspäivitys-ketjuun, jossa tarkoitus oli listata kymmenen itseä jollain tavalla koskettanutta kirjaa. 

Yritän nyt pyyntöjen takia vielä vähän perustella valintojani. Tosin perusteluni jäävät aika lyhyiksi ja ehkä vähän mitäänsanomattomiksi, koska suurin osa lukukokemuksista on varsin.. sanoisinko iäkkäitä :) Siis monet kirjoista on lapsuudessa/nuoruudessa luettuja, ja mielestäni lukukokemuksen pitäisi olla aika tuore, että pystyisi hyvin kuvaamaan mikä kosketti. Kokonaisuushan se on, en osaa tiivistää sitä. Mutta yritän nyt jotain kuitenkin jokaisesta sanoa.

Uwe Timm, Pikasika Köpi Kärsäkäs

Ensimmäinen kirjaesitelmäni. Olisiko ollut silloisen naapurini ja hyvän ystävän Noora Takkisen vinkkaama kirja, johon ihastuin sitten toden teolla ja luin sen monta kertaa.

Marjatta kurenniemi, Onneli ja Anneli

Tämä oli myös ensimmäisiä itselukemiani kunnon kirjoja. Tosin voi olla, että äiti oli lukenut sen minulle sitä ennen ääneen. Rakas teos, josta pidän todella paljon. Pienen Tuiskun mielestä oli niin siistiä muun muassa se, kun Onneli ja Anneli löysivät rahakirjekuoren ja ostivat sitten talon, vaikka olivat lapsia. Muutenkin kirja on kirjotettu kivasti, vaikkei tarkemmat yksityiskohdat olekaan pitkän ajan jälkeen muistissa. Pitäisikin varmaan lukea uudestaan ja verestää muistoja. 

Eleanor H. Porter, Iloinen tyttö

Tästä en muista itse asiassa enää paljon, mutta sen muistan, että se oli todella todella ihana ja liikuttava kirja.

L. M. Montgomery, Pieni runotyttö

Ihana kirja. Äiti taisi alkaa lukemaan sitä lapsille, ja sitten innostuin niin paljon, että luin jatko-osatkin.

Katarina Von Bredow, Hur kär får man bli?

Taisin ihan sattumalta lainata tämän kirjan kirjastosta, kun etsin ruotsinkielistä luettavaa. Tykkäsin todella paljon tästä teinikirjasta, ja myöhemmin TTY:lle mennessä paras ekan vuoden kurssikaverini tykkäsi tosi paljon samasta kirjailijasta. Silloin innostuin lukemaan kirjailijan muutkin teokset. Myöhäisteininä ;)

Arthur Conan Doyle, Baskervillen koira

Ensimmäinen lukemani Sherlock Holmes. Kirja määrättiin itse asiassa Steiner-aikoina luettavaksi. Tykkäsin tosi paljon ja sen jälkeen luin kaikki muutkin Sherlock Holmesit. Baskervillen koira oli lähtölaukaus 

Robert James Waller, The Bridges of Madison County

Lukiokaverini suositteli tätä kirjaa enkun tunnilla. Päätin hetken mielijohteesta kokeilla, enkä katunut. Se ponnahti heti suosikkikirjojeni joukkoon. Todella kaunis, haikea ja koskettava. Kyynelkanavat saivat kyytiä.

Annika Bryn, Den sjätte natten

Dekkareita oon lukenut paljon, mutta tämä nimenomainen kirja on opettanut mulle jotain erityistä oman itsensä ja kehonsa rakastamisesta. Tai oikeastaan muistuttanut, ilmaissut sen niin, että se teki minuun vaikutuksen. Olen kirjoittanut lainauksenkin mun tärkeiden asioiden kirjaan..:)

Agatha Christie, Diez Negritos

Agatha Christie on kyllä nimensä veroinen kirjailija. Upea kirja, jonka luin Espanjassa ollessani. Jännitys säilyi ihan loppuun asti.

Nicholas Sparks, The best of me

Äidin kaverilta sain tämän kirjan. Se on tuorein näistä lukukokemuksista. Äärettömän koskettava tarina rakkaudesta ja kohtalosta. Ja otsikkokin saa merkityksen kirjan loppumetreillä. Kyllä kyyneleet virtasivat.