Mikä minusta tulee isona?

Hairahduksia on tehty, mutta vihdoin on omalta tuntuva ala löytynyt. Sattuman kautta. Minusta tulee luokanopettaja. Tässä tulee nyt tarina siitä, miten minun polkuni ohjasi minut luokanopettajakoulutukseen.

Olenko aina unelmoinut opettajan ammatista? En. Olenko edes harkinnut sitä aikaisemmin? En. Totuus on, että se ei ole käynyt edes mielessä. Oon ajatellut, etten osaa opettaa. Ja että opettaminen on tylsää, kun vuodesta toiseen opetetaan samoja asioita.

Sitten viime tammikuussa pääsin tekemään yhden koulunkäyntiavustajan sijaisuuden - ja BÄNG! Siitä se ajatus sitten lähti. Heti sen päivän jälkeen heräsi ensimmäistä kertaa henkiin ajatus opettajan ammatista mahdollisuutena. Tajusin, ettei opettajan ammatti ole vain opettamista, vaan kasvatuksellinen näkökulma on siinä erittäin vahvasti läsnä.

Olin jo päättänyt hakea opiskelemaan muuta, koska tuotantotalous ei napannut missään vaiheessa. Ongelma oli, etten vaan aiemmin tiennyt mitä halusin. Oli parempi roikkua jossain ja opiskella edes jotain, kuin ei mitään. Puolitoista vuotta sitten vappuna kiinnostuin positiivisesta psykologiasta, ja ajattelin hakea seuraavana keväänä lukemaan psykologiaa. Lukiossa psyka ei ollut kiinnostanut, yllätys yllätys, joten olin käynyt sitä vain pakollisen yhden kurssin. Ilmoittauduin ensi töikseni sitten psykologian ylioppilaskirjoituksiin, jonka kävin tekemässä syksyllä 2013. Koska siitä saa pisteitä sitten pääsykokeessa.

Sitten hupsista keikkaa, sain aiemmin mainitsemani sijaisuuden, ja ajatus opettajuudesta alkoi itää päässäni. Aika nopeasti opettajan ammatti nousi psykologin ammatin edelle. Ja niinhän siinä kävi, laitoin luokanopettajan koulutuksen ykköshakutoiveeksi kevään yhteishaussa. Kakkoseksi laitoin sen psykan, koska ailahtelevuuteni takia halusin pelata varman päälle, jos mieli vaikka yhtäkkiä taas muuttuisi.

Vaan ei muuttunut. Loppupelissä en mennyt psykan pääsykokeeseen ollenkaan. Luin ehkä 2-3 viikkoa pääsykokeeseen, pari tuntia päivässä, pelkästään kännykältä, ei mitään muistiinpanoja. Kaikilla on oma tyylinsä. Jotkut ovat tätä kännykkälukemista ihmetelleet, mutta se oli oikeasti tosi kätevää: pystyi lukemaan mitä mukavimmissa paikoissa, kuten sängyssä ja sohvalla. Olin ennen pääsykokeita Unkarissa harjoitusleirillä, ja heräsin joka aamu joskus 5.30-6.00 välillä ja luin tunnin. Jos artikkeli jäi kesken, luin sen loppuun päivällä. Tiesin kuitenkin, että päivällä oli vaikeampi keskittyä lukemiseen leiriolosuhteissa (nimimerkki Kokemusta löytyy). Näin ollen olin päättäväinen, ja heräsin ennen muiden heräämistä lukemaan, koska se oli päivän hiljaisin hetki. Niin aamu-uninen kuin olenkin ja vihaan heräämistä, mä noudatin tätä rutiinia kahden viikon leirin ajan, koska motivaatio päästä kouluun oli niin kova.

Päivisin tein ajatustyötä opettajuuteen liittyen sekä kertasin pääsykoeartikkeleiden sisältöjä päässäni. Kevään aikana ajatukseni opettajuudesta kehittyivät ja kypsyivät. Mulle selkiytyi syyt, miksi haluaisin olla opettaja, ja minkälainen opettaja haluaisin olla. Tästä aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kuinka, mutta yritän tiivistää: Tahdon olla rakentamassa lapsille turvallista, hyvää oppimisympäristöä, mikä luo heille sellaista pohjaa, josta on hyvä ponnistaa elämään ja tulla kunnolliseksi kansalaiseksi. Tahdon auttaa lapsia myös löytämään omat vahvuutensa ja uskon, että jokaisella on vahvuuksia. Ne ei välttämättä ole kouluaineissa, mutta opettaja voi silti koittaa löytää ne ja tukea niitä. Omien vahvuuksien tunnistaminen ja ylipäätään se, että kokee välillä olevansa hyvä, on erittäin tärkeää itsetunnon ja –luottamuksen kehittymisen kannalta, ja se taas on asia mikä vaikuttaa koko tulevaisuuteen. Ja ylipäätään haluan olla innostamassa lapsia tekemään hyviä, ”kunnollisia” juttuja, löytämään iloa asioiden tekemisestä. Muustakin kuin kännykän näpertämisestä.

Ehkä siinä on tiivistetysti mun ajatusten ydin.

Mä oon tosi onnellinen, että oon löytänyt alan, jota oikeasti haluan opiskella. Mä ihmettelen miten kukaan voi tietää lukiosta päästessään, miksikä haluaa tulla isona. Ei ihme, että niin moni nykyään vaihtaa alaa tai löytää oman alansa vasta myöhemmin. Lukiosta valmistuttuahan ollaan vielä niin junnuja, ja oman itsen sekä identiteetin kehitys vielä ihan kesken.

Mä löysin kiinnostavan alan viiden vuoden harhapolun kautta. Se tuntuu tosi hyvältä. Ei se harhapolku vaan sen oikean löytäminen ;) Kauan kesti, mutta se oli mun polkuni. Mä en olisi tässä ja tämä ihminen ilman sitä polkua. Se polku on osa mua. Ehkä harhapolku on jättänyt mun sydämeen kuitenkin pienen murusen teekkariutta: saunominen ja uiminen alasti on vaan ihan parasta eikä nakuilu katso seuraa :D

Vihdoinkin mä tykkään opiskelusta. Ja lisäksi opiskeluporukkakin on ihan mahtava. Oi Oka on!