tiistai 5. maaliskuuta 2013

Normipäivä

Sain ystävältäni Aurinkotuulelta idean ja haasteen kirjoittaa normipäivästä elämässäni. Tältä näyttää meikäläisen normipäivä.

8.00 Herätyskello soi. Olen maailman surkein herääjä – eli painan torkun päälle. Ja taas. Ja taas.

8.11 Ennen kuin kolmas torkku pirahtaa vaatimaan seuraavaa torkkupainallusta, otan itseäni niskasta kiinni ja nousen.  Nouseminen lämpöisestä sängystä kylmään huoneeseen on jo sinäänsä haaste vastenmielisyydessään. Espanjalaiset ei osaa eristää taloja. Puen treenitrikoot, urheilurintsikat ja Craft-kerrastopaidan. Vakiosetti.

8.15 Hammaspesu. Siitä lähtien kun sukelsin Serenan Villivirrassa coolisti pää edellä pohjaan ja katkaisin etuhampaani en ole pystynyt kuvittelemaankaan syömistä ennen hampaiden pesemistä. Tekohampaat, eli ne muovipalat joilla mun hampaat korjattiin, kerää limaa yön aikana eri tavalla kun oikea hammasluu…

8.20 Aamupalaksi erittäin normia ja erittäin maukasta kaurapuuroa. Vadelmahillon ja  lapsille suunnatun Supermaidon kera. Puuronautinnon kruunaa vadelmahillo, jossa on 60% marjaa (vai 60% enemmän kun normaalisti? ). Ehdottomasti parasta kaupanhilloa ikinä.

9.10 Pyöräilen treeneihin. Sataa. Alkuverryttelen puntilla puolisen tuntia venytellen ja tehden satunnaisia mieleenjuolahtavia liikkeitä laitteissa, kuntopallolla ja jumppapallolla.

10.00 Kokoonnutaan treeniporukalla kanoottien luokse ja lähdetään vesille. Ohjelmassa nopeustreeni, 4x5x10sek/2/5. Ihan kiva reeni pienestä jatkuvasta tihkusateesta huolimatta. Loppua kohti nopea lihashermotus alkaa toimia paremmin ja muutama varsin onnistunutkin veto mahtuu joukkoon. Kokonaisuus on ihan hyvä, tekniikka pysyy koko reenin ajan kasassa eikä melonnasta tule kovasta intensiteetistä huolimatta hirveetä räpellystä. Reenin kokonaiskesto vesillä 80 minuuttia.

11.45 Pikapikasuihkuttelut treenipaikan tulikuumassa, säätömahdottomassa suihkussa. Vesi on polttavaa, joten on oltava nopea. Sit pyörällä kämpille ja kastun tietysti matkalla sateessa uudestaan…

12.30 Ruokaa. Keitän riisin ja lämmitän mikrossa sille kaveriksi eilispäivältä jäänyttä kalaa. Merluzaa, en ole itseassa vieläkään selvittänyt mikä kala se on mitä päätin kokeilla. Oho, kummeliturskaa. Mikä ihme se on?

13.30 Perus facebook- ja gmail-tsekkaukset, sitten hiukan opiskelua tulevaa työoikeuden tenttiä varten.

14.30 Sänkyyn pötköttämään ja lukemaan kirjaa, Paulo Coelhon Bridaa espanjaksi. Olin ajatellut lukea vain hetken ja sitten ottaa puolen tunnin päikkärit, mutta en malttanut lopettaa lukemista joten päikkärit jäi väliin.

15.45 Välipalaksi kinkkujuustoleipää sekä mysliä ja jogurttia.

16.00 Lähtö iltapäivätreeniin. Kuntopyöräilyä 30min, punttia 40min ja reipasta melontaa 45min.

19.00 Hetken mietinnän jälkeen päätän tehdä lämpimiä leipiä uunissa päivälliseksi. Päälle pestoa, kinkkua, fetaa, tomaattia ja juustoraastetta. Jälkkäriksi flan de huevo eli kananmunasta tehty flani. Tai itse asiassa kaksi. Ne on niin hyviä ja oon heikkona jälkkäreihin..

20.00 Musiikin kuuntelua ja tietokoneella hengailua, chättäilyä veljien kanssa.

21.30 Aloitin kirjottaa kirjettä tädille, väsymys kuitenkin iski päälle joten jäi kesken.

22.00 Hampaiden harjaus ja sänkyyn, vähän lukemista ennen nukahtamista.

Siinä on aika peruspäivä meikäläisen elämässä. Espanja on mulle arkea ihan niin kuin Suomikin. Olo Espanjassa ei juurikaan muuta päivärytmiä ja -rutiineja. Ja nyt kun vielä asustan yksikseni, niin tämä on erittäinkin lähellä suomiarkea.

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siis, sitä piti kirjoittaman, että oo kade, kun saat tollai viettää päiväs, etkä käy 8h päivässä jossain töissä, tai siis tietty toi urheilu on sulle vähän kun työ.

      Poista
    2. Arvaas mitä, mä oon vähän sulle kade myös siitä että saat työskennellä lasten kanssa :) oon jo jonkun aikaa ajatellu että olis kiva kokeilla lasten kaa työskentelyy. Mulla on kokemusta vaan muistisairaiden vanhusten osastolta. Ja joo, kyllä toi urheilu alkaa työstä menee, vaikken virallista palkkaa siitä saakaan..

      Poista

Penni ajatuksistasi :)