lauantai 4. heinäkuuta 2009
Käsityöpiiri
Perustimme muutaman kaverin ja pikkusiskon ja hänen kaverinsa kanssa käsityöpiirin! Idea syntyi kun tätimme on kertonut paljon lukupiirien toiminnasta johon hän itse kuuluu. Käsityöpiirin perustajajäsenet ovat minä itse eli Tuisku, Steinerin aikaiset luokkakaverini Miina ja Fredrika sekä siskoni Kuu ja hänen kaveirinsa Susku. Käsityöpiirin tavoitteena on, että kokoonnumme säännöllisesti yhteen vuorotellen kunkin kotiin vähän kässäilemään jotain pientä mukavaa yhdessä. Ensimmäisen kerran teemana meillä oli säilytyslaatikoiden päällystäminen. Kävin siskoni kanssa paikallisesta Andiamosta hakemassa kourallisen Lacosten kenkälaatikoita. Täytyy sanoa että sattumanvaraisesti meille annetut laatikot olivat todella loistavia tarkoitukseen, sillä Lacosten tumman vihreät laatikot olivat siistit ja väri sopi hyvin myös laatikon taustaväriksi jos ei tahtonut kokonaan peittää pintaa leikkaa-liimaa-askartele -tyyliin. Saimmekin sujuvasti sellaisen reilu kolme tuntia hujahtamaan työn touhussa, välineinä oli sakset, sekalaisia aikakaus- ja muita lehtiä sekä liisteriä. Kuvassa työn tulos, hienoja säilytysboxeja! Ylärivissä vasemmalta Kuun, Fredun ja minun boxit, alarivissä Miinan ja Suskun.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kässätyöpiiri kuulostaa hauskalta!!! Ois kiva nähdä noi laatikot vähän lähempää niin erottuis selvemmin "teemat"...joko ootte keksineet, mitä säilytätte boxeissa?
VastaaPoistaKäsityökerho on varmaan kiva juttu!
VastaaPoistaonko teillä sovittu aina joku yhteinen työ, jota teette?
Entäs, onko kertsillä nimi?
Oon kahdessa lukiksessa, joista toisella on nimi "Kurjat" (Victor Hugon romaanin mukaan). Toisen nimi on vielä hakusessa.
Ei ole vielä nimeä ja on ollut vähän hankaluuksia saada kerhoa kokoontumaan kun kaikki on niin meneviä ihmisiä ettei millään meinaa löytyä yhteistä aikaa. Joo päätetään aina edelliskerralla teema seuraavalle kerralle, esim ekalla kerralla oli tää säilytyslaatikoiden päällystys.
VastaaPoista