perjantai 18. syyskuuta 2015

Aggressiopiirustus

Syksy on hurahtanut taas käyntiin, toinen opiskeluvuosi ihanimmassa koulussa ❤ Oon myös tuutorina uusille opiskelijoille, eli kivaa hulinaa on riittänyt! On kyllä ollu ihan mahtavat ekat kolme viikkoa, ollaan saatu ihan huikeita uusia fukseja ja tietty on ollu myös ihanaa nähdä kaikkia koulukavereita pitkästä aikaa loman jälkeen.

Ollaan näin koulun alkuun päästy jo opiskelee muun muassa bilsassa lajintunnistusta luonnossa, kuuntelee hissan open puujalkavitsejä sekä tutustumaan matematiikan ja äikän kielentämiseen. Matikassa oli yks esimerkki, missä lasten piti kertoa mitä kuvissa tapahtui. Yhdessä kuvaparissa oli tyyliin ekassa kuvassa neljä lintua ja tokassa kuvassa yksi. Moni lapsi oli siihen tarinoinut, että metsästäjä oli käynyt ampumassa kolme ja siksi jäljellä oli tokassa kuvassa vaan yksi. Siinä oli sitten ohi mennen puhetta myös siitä, että tuollaisen ampumisen ilmeneminen pienten lasten teksteissä on ihan normaalia tietyssä iässä, eikä se tarkoita että olisi mitenkään häiriintynyt lapsi tai pitäisi mitenkään huolestua mielen aggressiivissävyisistä ajatuksista. Löysin iteltäni vastaanvanlaisen piirrustuksen jokin aika sitten, minkä oon siis joskus pienenä tehnyt, varmaan joskus eskarissa tai ekalla, veikkaisin. Aika karu. Naurattaa ja pöyristyttää yhtä aikaa.

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Himoittu Snickers-kakku



Tässä se tulee, paljon kysytty ja himoittu Snickers-kakun ohje. Tää kakku on vaan niin jumalaisen herkullista. Se on saanut paljon kehuja ja useammin kuin kerran oon kuullut "tää on oikeesti parasta kakkua mitä oon ikinä maistanu!".

Nyt pääsette ite tekee tätä ihanuutta :)

Pohja
-200g keksiä
-70g voita

Täyte
-2dl kuohukermaa
-1.5dl maapähkinävoita (makeuttamaton)
-1.5dl tomusokeria
-1tl vaniljasokeria
-200-250g tuorejuustoa

Kuorrute
-suolapähkinöitä oman maun mukaan, --kinuskia (itse käytin kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa, myydään valmiina tölkissä)
-maitosuklaata n. 50g

1. Valmista ensin pohja. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla. Murskaa keksit muovipussissa kaulimella. Sulata voi ja sekoita kulhossa keksien joukkoon. Painele muruseos vuuan pohjalle.

2. Vatkaa täytteen kerma vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa tuorejuusto notkeaksi. Kaada samaan tuorejuusto kulhoon kermavaahdon kanssa ja lisää muut täytteen ainekset. Vatkaa tasaiseksi seokseksi ja kaada seos pohjan päälle.

3. Viimeisenä loppusilaus tälle ihanuudelle. Ripottele pinnalle suolapähkinöitä oman maun mukaan tasaisesti. Itse laitoin varsin reilulla kädellä, monta kourallista (ehkä n. 5-6 kourallista), koska pidän niistä ja ne juuri tuovat snickersmäisyyttä kakkuun. Lämmitä seuraavaksi lautasella mikrossa n. 1/3 kinuskista. Riittää, että kinuski vähän notkistuu. Nostele se sitten lusikalla pieneen pakastuspussiin, leikkaa kulmaan pieni reikä (halkaisija 2-4 mm) ja pursota kinuskia suolapähkinöiden päälle edestakaisin ja ristiin rastiin. Tee sitten sama vielä suklaalla, eli sulata, kaada muovipussiin, leikkaa reikä (suklaalle vähän pienempi reikä riittää), ja pursota ristiin rastiin koko komeuden päälle. Laita jääkaappiin hyytymään yön tai tai pakastimeen pariksi tunniksi.

4. Tarjoa ja nauti. Varoitus: kakku vie kielen mennessään!


maanantai 6. huhtikuuta 2015

Studiokuvia vuoden takaa

Joissain asioissa oon törkeen hidas, jotkut asiat vaan jää roikkumaan.

Viime keväänä osallistuin hetken aikaa valokuvauskerhoon, ja siellä kuvattiin kerran kotistudiossa. Mulla meni ikuisuus, että sain istuttua koneelle kuvien kimppuun. Sen tein sentään viime vuoden puolella, mutta nyt törmäsin niihin uudestaan ja vaikka siitä nyt on jo vuosi, niin ajattelin pistää parhaat tänne. Sit vasta tuntuu, että se projekti on saatettu loppuun.

Tässä on sellasia kuvia, mistä ite eniten tykkäsin. 





Tää on otettu ilman salamaa, kun jollain muulla oli kuvausvuoro, mutta en malttanut olla kuvailematta samaan aikaan sivusta. Siksi valaitus on erilainen, mutta tässä on musta jotain niin aitoa, että tykkään siksi tästä tosi paljon.






Mulla on ihan älyttömästi keskeneräisiä projekteja, pitäis oikeesti ottaa asiakseen ryhtyä saattamaan niitä päätökseen. Pääasiassa ne on käsityöprojekteja, villasukkia, lapasia, amigurumeja, verhojen lyhennystä, paikkaushommia, teetetyt valokuvat oottaa liimausta albumiin.. ja sit on paljon aloittamista odottavia projekteja, eli oon saanut jonkun muka hyvän idean, mulla on jo matskun työhön, mut sit ne matskut on vaan jääny oottaa alotusta eikä sitä vaan tule. 

Kärsin erittäin pahasta aloittajan syndroomasta. Alottaminen on niin vaikeeta, oli kyse mistä tahansa. Kirjalliset koulutyöt on vaikeimmasta päästä...

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Nimen vääntöä

Mulla on erikoinen nimi. Olen Tuisku-Maria, mutta Tuiskuksi on aina kutsuttu. Nykyään Tuisku ei ole enää niin harvinainen, mutta kyllä edelleen törmään ihmisiin, jotka ei ole sitä nimeä koskaan kuulleet tai tavanneet yhtään Tuiskua. Tuiskuhan voi myös olla sekä tytön että pojan nimi, mutta tyttöinä Tuiskuja on kuitenkin snadisti enemmän, vaikka melko fifti-fiftillä mennään. Tuisku on myös sukunimi, niin kuin kaikki varmasti tietää. Nerokkaat kaverit keksii tän mahtavan vitsin, että mun kannattais mennä Antti Tuiskun kanssa naimisiin, niin musta tulis Tuisku Tuisku! Hihii. Kaikki luulee olevansa ekoja, jotka keksii sen, mutta voin kertoa, että oon kuullut sen jo aika monta kertaa. Mut c´moon, miettikää ny oikeesti, mitä siitäkin tulis. Me kaks yhessä? Olis aikamoinen peto irti..

Mä itse oon aina tykännyt mun nimestä. Jos jostakin en oo tykännyt, niin mun sukunimeä oon aina vähän pitänyt outona. Joskus lapsena olisin halunnut olla joku ihan tavallinen Järvinen tai Virtanen, enkä mikään Jarva, mikä ei tarkoita mitään. Mut Tuisku etunimenä on mun mielestä kiva, enkä haluaisi vaihtaa sitä mihinkään tavalliseen massanimeen, joita tulee vastaan koko ajan. Jos joskus haluan tehdä esim. hakemuksessa tai muissa paperihommissa selkeesti selväksi vastaanottajalle sukupuolen, niin sitten käytän koko nimeä Tuisku-Maria. Ja välillä muutenkin oon siirtynyt käyttämään papereissa koko nimeä, koska se on musta kaunis.

Mun sisaruksilla on myös erikoiset, samaan ”sarjaan” kuuluvat nimet. Pyry-Petteri, Nuoska-Sakari ja Kuu-Katriina. Pyryhän on jo aika tavallinen nimi nykyään, Nuoska taisi olla ensimmäinen lajiaan ja Kuu seitsemäs Kuu Suomessa. Monet on kyselleet, mistä meidän nimet tulee. Satoiko silloin lunta, kun synnyttiin? Ne ei liity sääoloihin, vaan ne on vaan äidin mielestä olleet kauniita nimiä. Ja on meistä tullut nimien näköisiäkin.

Löysin tällasen vanhan lehtiartikkelin meidän nimistä Kodin Kuvalehdestä vuodelta 1995 (23.3.1995). Oikeen söpön kuvan kera. Samassa artikkelissa kerrotaan myös perheestä, jossa on kuusi poikaa ja ne on kaikki nimetty Aku-ankka –hahmojen mukaan: Aku, Roope, Taavi, Mikki, Mortti ja Vertti. Myös Käpy-nimistä naista haastatellaan lehdessä, ilmeisesti Suomen ensimmäinen Käpy.





Miten vanhemmat sitten valitsee nimen? Miksi jotkut antaa ihan supertavallisen nimen ja jotkut taas erikoisen? Yleensä erikoisilla nimillä on ainakin hyvät perustelut tai niitä on mietitty pitkään. Joskus nimi otetaan suvun vanhoilta sukupolvilta. Joskus se keksitään ihan itse. Tai sitten se voi olla jo pitkään muhinut mielessä ja odottanut vaan lasta syntyväksi.

Oma nimi on tärkeä osa ihmisen identiteettiä. Useimmiten nimet kuvaavat myös tosi hyvin ihmistä. Muokkaako nimi omistajastaan kaltaisensa vai mukautuuko omistaja nimeensä? Vai olisiko sittenkin niin, että ihminen on niin nimensä näköinen vain siksi, että me muut niin vahvasti yhdistämme toisen kasvot ja nimen, jolloin nimeen mielissämme liittyy aina tietynlaisia piirteitä?

Uusiin ihmisiin tutustuessa välillä tulee vastaan tilanne, jolloin ajattelee jälkeenpäin, ettei tyyppi näytä yhtään nimeltään. Tyypillisintä se on ehkä silloin, jos nimi on tyypillinen eri aikakaudelle kuin omistajansa. Jos tänä päivänä tapaat vauvan nimeltä Riitta tai Seppo, teinitytön nimeltään Hillevi tai vaarin nimeltä Santtu, se kummastuttaa. Toisaalta nimet kiertää kehää, ja nyt sellaiset nimet, joita on itse tottunut kuulemaan vain vanhoilla ihmisillä, ovat palaamassa takaisin muotiin. Juhani, Kalevi, Eino, Saima, Sohvi ja Hilda alkavat olla taas lasten nimiä.

Mun mielestä nimet on mielenkiintoisia ja esimerkiksi nyt sijaisuusuuksia tehdessä oon mielenkiinnolla kiinnittänyt huomiota erilaisiin erikoisempiin nimiin. Tämän päivän ala-astesukupolvella on ihan eri nimikavalkaadi kun mun ikäpolvella! Mieleen on painuneet muun muassa Aalto, Tristan, Seela, Dessi, Ruut, Hilda, Aamu, Lootus, Rollo, Weeti, Lenni, Leimu, Loimu, Tuulentyttö, Saimi, Saima, Elea, Kosti, Deea, Frea, Mico, Miko, Tyko, Hertta, Martta, Hermanni, Iivari, Ippi, Nikanor, Misu… Koko ajan törmää uusiin nimiin! Tai ei aina uusiin, eihän noistakaan kaikki ollut uusia, mutta ei myöskään tyypillisiä mun ikäpolvelle.

Nimet on kyllä ihana maailma! Niitä on loputtomasti. Ja ne mukautuu ajan kanssa sekä sen mukaan, millaisia ihmisiä niihin liittää. Joku ennen tylsältä tuntunut nimi voi jossain vaiheessa muuttua ihanaksi, samoin joku ihana tyyppi voi tuoda tunnetta johonkin nimeen. Toisaalta myös toisinpäin. Jos tiedät vaan tyhmiä Christoja, niin koko nimi saa sun korvissa huonon kalskeen.

Mitkä on teidän mielestä kivoja nimiä? Tai uusia mielenkiintoisia, joihin ootte törmänneet?