Päättämätön pähkähullu

Maailma on ongelmia täynnä – niinpä minäkin olen ongelmallinen. Päättämättömyys on ongelmistani suurin.

Onneksi pulmani on pohjimmiltaan positiivinen. Kiinnostavia asioita on liikaa! Olen yksinkertaisesti kiinnostunut liian monesta asiasta. Mutta luonnollisestikaan aika ei riitä kaikkeen. Elämä on valintoja, tiedän. Mutta entäs sitten kun mieli muuttuu 53 kertaa päivässä?

Mä en yksinkertaisesti voi ymmärtää ihmisiä, jotka ei harrasta mitään. Miten kukaan voi olla harrastamatta mitään, kun on niin paljon kaikkea siistiä tarjolla?!?

Katsotaanpa vaikka mun himotuslistaa. Haluaisin harrastaa…

…seikkailu-urheilua. Jonkun kanssa! En yksin. Eli tarviin jonkun muun yhtä pähkähullun.

…tanssia. Rock’n’swingiä oonkin jo vähän harrastellut (vaikka se onkin nyt vähän jäissä ajan puutteen takia), mutta kiinnostaa myös melkein kaikki muut tanssilajit!

…erilaisia kädentaitojuttuja. Työväenopisto tarjoaa niin paljon kaikkia siistejä kursseja! Ja kässätunnilta saa joka kerta lisää inspistä.

…valokuvausta. Haluisin oppii ottaa oikeesti hyviä kuvia, haluisin oppii ymmärtämään kameraa ja valoa.

…kuorolaulua. Vaikken osaa laulaa, niin mun salainen toive olis lauluharrastus ryhmässä. Laulaminen ryhmässä on niin kivaa!

…akrobatiaa. Temppuilu on parasta!

…kieliä. Edelleen, työväenopistolla sekä tietysti yliopistolla on tosi paljon tarjontaa… Espanja ja venäjä kiinnostaa tällä hetkellä eniten.

…kiipeilyä. Ainakin kokeilla. Se on ollu tässä jo jonkin aikaa projektina, mutta en oo vielä saanu toteutettua.

…melontaa kaikissa sen eri muodoissa. Haluun päästä kokeilemaan koskimelontaa, haluun tehdä hyvällä porukalla pitkiä melontaretkiä, haluun oppia eskimon, haluun kokeilla rajoja melomalla ylipitkiä melontamaratooneja (mieluiten jonkun kanssa kaksikolla), haluun kokeilla c-kanoottia ja suppilautaa.

…olla mukana jossain vapaaehtoistoiminnassa, kuten sporttikummina tms.

Nää nyt tuli ekana mieleen. Aikamoinen lista. Mulla on sellanen olo, kuin mua vedettäisiin samaan aikaan sataan eri suuntaan. Houkutuksia on niin paljon. Ja mieli vaihtuu mielialan mukaan.

Nyt tämä päättämätön pähkähullu virkkaa pari riviä ennen kuin painaa pään tyynyyn, jotta voi taas huomenna vaihtaa mieltä. Parasta olis ajattelun lopettaminen, niin mieli ei vois vaihtua koko ajan. Kuka voisikaan ottaa multa ajatukset pois?

Mediakapinallinen – konservatiivinen old school -idari?

Myönnettäköön se heti näin alkuun – olen sivistymätön mediakapinallinen.

Mediakapinallinen, koska olen sivusta seurannut, kuinka some on älypuhelinten myötä imaissut monet ihmiset loputtomaan somekierteeseen, jossa live-ihmisten kanssa jutustelun ja elämisen raja-arvo lähestyy nollaa. Se on herättänyt sisäisen kapinasieluni hiljaisesti vastustamaan niin somea kuin älypuhelimiakin.

Sivistymätön, koska en juurikaan lue uutisia. Miksi? Teen varmaan jotain muuta silloin. Kotiin ei tule lehteä ja netissä en muista, että on olemassa muitakin sivuja kuin fasepuukki ja geemaili. Haa! Kiinni jäin. En siis ole täysin immuuni somelle. Kukapa voisi naamakirjan koukkua vastustaa? Onhan niitä tietysti muutamia. Minäkin käyn tasaisin väliajoin ankaraa sisäistä kamppailua, pitäisikö poistaa fb-tili. Mutta kaksi asiaa estävät sen: 1) Facebook on nykyään yhä enemmän tiedotuskanava. On hyvin mahdollista, että joitakin tärkeitä infoja ja tapahtumakutsuja ei enää edes jaeta muualla kuin facessa. Itseasiassa naamis on vastuussa siitä vähästä sivistyksestä, joka ylleni lankeaa. Mullistavimmat uutiset, blogikirjoitukset ja muut median ilmentymät tulevat tietooni juurikin kavereiden jakamana fabossa. 2) mulla on ulkomaalaisia ystäviä, joihin fb on yksinkertaisesti helpoin ja halvin tapa pitää yhteyttä.

Peruutetaanpas vielä ajassa taaksepäin. Mun ensikosketus tietokoneeseen on ollut joskus apauttiarallaa nelos- tai vitosluokalla. Mun luokkakaveri teki mulle kirjaston koneella sähköpostin artic.nettiin ja se keksi mulle käyttäjänimeksi hottuisku. *Facepalm*. Oi niitä aikoja. En ymmärtänyt silloin tietokoneista tai internetistä mitään. Mutta siis sähköposti? Ihanku joku olis mulle silloin lähettänyt sähköpostia? Ehei. Mä lueskelin siellä mm. artic.netin tarjoamia toosi hauskoja sananväännöksiä. Rusoposkinen inkkari ja sitä rataa. Articin jälkeen jossain vaiheessa seurasi Hotelli Kultakala. Muistatteko sen? Tuntuu ihan kalkkikselta, kun ajattelenkin sitä, siitä on niin kauan. Joskus olin ”rohkea” ja menin tässä nimenomaisessa Hotelli Kultakalassa jonkun urospuolisen hahmon viereen sängylle omalla hahmollani sanoen varmaan samalla jotain mikä silloin tuntui tosi tuhmalta.. ja tietenkin juuri sillä hetkellä rakas äitini oli tietämättäni saapunut kirjastoon ja löysi minut tietokoneelta. Nolostumisen määrällä ei ollut rajaa. Että semmoiset ensikosketukset someen.

Kuka muista Hotelli Kultakalan? (kuva täältä)

Nykymaailmassa teknologia on arkipäivää. Ja arkiyötä. Ja teknologia kulkee hyvin usein käsi kädessä median kanssa. Teknologia ja media ovat ottaneet meistä ylivallan. Teknologia korvaa ihmiset työpaikoilla ja ihmiset korvaavat ihmissuhteensa medialla. Kyllä mä myönnän, että teknologia ja media ovat tuoneet paljon, paljon hyviä asioita tähän maailmaan. Ja se on tosi hieno juttu. Mutta asioilla on myös kääntöpuoli, ja tästä kääntöpuolesta mä olen huolissani. Koska lupasin tähän tekstiin kapinaa ja konservatiivisuutta, niin mun on pakko huutaa vastalause Jonnalle some-riippuvuuden positiivisesta luonteesta. Mun mielestä riippuvuus ei ole koskaan hyvä juttu. Riippuvuus on liikakäyttöä tai pakkomiellettä. Pitää olla elämää somen ulkopuolella. Ennen kaikkea pitää osata erottaa, milloin on aika somelle ja milloin on aika olla tässä hetkessä ympärillä olevien live-ihmisten kanssa. Liian usein näkee, kuinka kaveriporukka istuu pöydän ääressä ja jokainen naputtelee omaa puhelintaan. Se voi jatkua ikuisuuksiin. Silloin tällöin joku löytää jonkun livekommunikoinnin arvoisen kuvan tai videon, työntää puhelimen kaverinsa nenän alle ja hetken pienen he kikattavat yhdessä irrottamatta katsettaan ruudusta, jonka jälkeen he palaavat omien ruutujensa vangeiksi. Jos olet tällaisessa joukossa ilman älypuhelinta, se on raivostuttavaa. Jos katselet touhua vierestä kuulumatta joukkoon, se on vähän surullista. Jos kuulut älypuhelinjengiin, se on vaan sun tapa hengailla etkä ees tajua, mitä menetät.

Huolestuttavaa on myös se, kuinka nuorena lapset aloittavat median ja teknologian käytön. Tänään ravintolassa joku ehkä nelivuotias poitsu räpläsi syödessä älypuhelinta. Pitää alottaa nuorena, vai miten se meni? Voisiko kuitenkin vaikka perheen yhteisen ruokailun ajan koittaa keskittyä olemaan perheen kanssa? Paljon on vanhemmista kiinni. Jos vanhemmat tyrkkäävät lapselle laitteen, niin aivan varmasti se alkaa sitä räplätä. Vanhempien pitäisi huolehtia, että lapset tekevät muutakin kuin pelaavat tai somettavat älypuhelimilla. En väitä, etteikö pelaaminen stimuloisi aivoja, mutta väitän että pelaaminen puhelimella neljän seinän sisällä on ihan eri juttu kuin aktiivinen pihaleikki live-ihmisten kanssa. Pihalla lapsi saa raikasta ilmaa, liikuntaa ja erilaista virikettä aivoille. Pihalla pienen pään pitää itse kehitellä kivoja leikkejä eikä kone sanele niitä. Mun vakaa uskomukseni on, että ihminen tarvitsee liikuntaa voidakseen hyvin. Mun epätieteellinen ja tietoon pohjautumaton uskomukseni on myös, että ihmiset olisivat henkisesti paljon terveempiä ja vähemmän masentuneita, jos he liikkuisivat tarpeeksi ulkona luonnossa. Luonnossa oleminen ja liikunta lisäävät hyvinvointia. Ruudun tuijottaminen altistaa masentumiselle. Tämähän on siis minun mielipiteeni, ja mielipideasioista voi aina kiistellä.

Yksi mietityttävä asia lasten ja nuorten median käytössä on myös median sensuroimattomuus. Netissä lapsen saatavilla on hyvin paljon vanhemmille suunnattuja uutis- ja viihdesivustoja, joille lapsi voi ajautua joko vahingossa klikkailemalla tai tarkoituksella nuoren uteliaisuudesta. Lapsi voi kohdata monenlaista sellaista sisältöä, joka ei hänen ikäiselleen sovi, jota lapsi ei yksinkertaisesti pysty vielä käsittelemään. Lapsen oikeus lapsuuteen vaarantuu. Lapsuus tuntuu lyhenevän lyhenemistään. Kriittinen medialukutaito on nykyajan kansalaistaito, jonka opettaminen ja oppiminen on aloitettava aikaisin. Vaikka ei sekään tietenkään pelasta lasta sopimattoman mediasisällön kohtaamisesta aiheutuvalta järkytykseltä tai traumalta.

Lopuksi paljastus: nykyään mulla on älypuhelin. Onnistuin vastustamaan kiusausta siihen asti, kunnes muutin pois TOASilta. Kun netti ei enää kuulunutkaan vuokraan, ”suostuin” ottamaan käyttöön veljeni vanhan älypuhelimen, jota veli oli jo vuoden päivät tyrkyttänyt mulle. Oli järkevämpää ottaa käyttöön jo puhelinliittymään kuulunut netti, kuin tieten tahtoen hankkia kokonaan uusi nettilasku. Ja myönnän – kyllähän se helpottaa elämää. Siitähän tulee äkkiä riippuvaiseksi!

Pidän myös blogia, itse asiassa kahtakin. Toinen liittyy urheiluuni, ja tämä jota luet, on tällainen lifestyle-blogi, jota kukaan ei lue (no ehkä muutama kuitenkin) ja johon kirjoittelen silloin tällöin omaksi ilokseni ja muistoksi siltä varalta, että oma muisti joskus pettää.